Mitäpä jos sinne itärajalle pystytettäisiin telttaleiri, johon majoitettaisiin maahan tunkevat tyypit, pois lukien lapset vanhempineen, vanhukset ja sairaat. Ne jotka kestäisivät yli sydäntalven armeijan teltoissa olisivat todistaneet olevansa riittävän sisukkaita saamaan oleskeluluvan. Teltassa vietetyn ajan voisi käyttää suomen kielen opiskeluun verkkokurssilla.

No joo, asiallisesti ottaen on tavattoman murheellista, että hädänalaisten ihmisten auttamiseksi aikoinaan rakennettu säädöstö ja käytäntö turvapaikan myöntämiseksi on luhistunut ihmiskauppiaiden ansaintakeinoksi ja sodan ja hybridivaikuttamisen välikappaleeksi. Nytkin Suomeen pyrkivien joukossa voi olla aidosti henkensä kaupalla kotimaastaan pakenevia, mutta miten erottaa heidät muiden joukosta? En minä vaan tiedä. 

Takaraivossa kummittelee myös ajatus, mikä on meidän suomalaisten kohtalo jollakin aikavälillä. Kuulumme Natoon, kyllä, mutta maasota Suomen alueella saisi varmaan suuren osan väestöstä pyrkimään sodan jaloista Ruotsiin ja Norjaan. Ensin häipyisivät  ahvenanmaalaiset, sitten länsirannikon porukat. Itäsuomalaiset jäisivät jalkoihin. Tiet ruuhkautuisivat, autoista loppuisi bensa, sähköautot sammuisivat. Ja avaisivatko Ruotsi ja Norja automaattisesti rajansa? Kyllä kai, oletan. 

Tiedän maalaavani piruja seinille. On kuitenkin puistattavaa, että mitään tämän suuntaista joutuu edes puolitosissaan miettimään. Olisiko se vielä muutama vuosi sitten tullut mieleenkään? Kyllä ja ei.