Minähän en tietenkään osta enää koiraa...ihan muuten vaan silmäilen pentueita ja sen semmoista. No kappas, yhtenä päivänä silmään osui 2-vuotias havannankoira, narttu, ei ongelmakoira myyjän mielestä. Ohoo! Mutta ilmo oli jo pari päivää vanha, joten tuskin se enää on vapaana, tuumailin. Varmaan joku jo ostanut pennuntekoon. Ja muutenkin, nukunpa sentään yön yli ja ehkä kysäisen sitten, mistä yhdistelmästä neiti on. Ja voihan se olla musta, jollaista en halua oli typy sitten millainen rinsessa tahansa. Entä miten Luna mahtaisi suhtautua tulokkaaseen, kun sillä on juuri juoksutkin alkamassa? Kilpaileva narttu reviirillä?  Kun aamulla avasin sivun, koira oli jo häipynyt listalta. Niinpä tietennii. Säästyipähän kysymisen vaiva!

Mutta sitä olen oikeasti harmitellut, etten tullut hankkineeksi uutta pentua Tuiskun ja Pilvin vielä eläessä. (En voinut ennakoida varsinkaan Pilvin menettämistä jo 11-vuotiaana.) Mikään ei nimittäin ole niin hyödyllinen kuin täysjärkinen aikuinen koira opettamaan uusi pentu talon tavoille. Olisi ollut käyttöä Tuiskun rauhalliselle itsevarmuudelle: Onko täällä olevinaan jotain pelottavaa? Häh? Ei minusta ainakaan. Ja PIlvin maailmaasyleilevälle, huolettomalle  ystävällisyydelle: Emme ole tainneetkaan tavata aikaisemmin? Lipaisenpa sinua sitten naamasta. Et kai sinä koiruus aio turhia  murista? Et? Sitähän minäkin.

Tähteellä oleva koira Luna ei ole lainkaan niin hyvä roolimalli kuin vanhemmat koirat olisivat olleet. Luna on toki tutuille ihmisille ylenpalttisen ystävällinen, mutta se on pohjimmiltaan huolestunut herkkis. Nyt kun sillä ei ole vanhempia koiria tukenaan, sen luonteen ogelmalliset puolet kuten lievä ääniarkuus ovat tulleet enemmän esille. Luna on aina pelännyt jonkin verran esim. ilotulitusta mutta selvinnyt vaivattomasti uudestavuodesta vanhempien koirien avulla. Nykyään se jo hermoilee ukkosella, mitä en ole aikasemmin ainakaan huomannut. Mutta sitä saa, mitä tilaa, joten enpä nyt tämän enemmän vaikerra, tällä kertaa.