Kennelliitto uutisoi, että vuoden 2019 Maailmanvoittajanäyttely pidetään Kiinassa. Sillä lailla. Tänäkin vuonna Kiinassa järjestetään nettitietojen mukaan perinteinen koiriensyöntifestivaali. Sietämättömintä ei ole koiran syöminen. Teurastettu koira ei tietenkään kärsi siitä, että se syödään. Sen sijaan koirien olot ja kohtelu ennen syötäväksi joutumista sekä usein kidutuksen kaltainen lopetus saa länsimaisen koiraharrastajan näkemään enemmän kuin punaista. Tällaiseen maahan FCI sitten myöntää arvonäyttelyn.

Jos asiaan haluaisi suhtautua niin myönteisesti kuin mahdollista, voisi ajatella, että näyttely esittelisi kiinalaisille toisenlaista koiranpitoa ja tukisi niitä kiinalaisia, jotka eivät suinkaan puolusta koirien syöntiä osana perinteitä ja kiinalaista kulttuuria. Kiina on kuitenkin yli miljardin ihmisen valtava maa. Kuinka paljon huomiota siellä voi saada taustaltaan  perilänsimainen tapahtuma ja hetkauttaako se ketään siinä määrin, että vaikuttaisi asenteisiin? Toivoa sopii.

Samassa FCI:n kokouksessa kuin edm. päätös, valittiin myös Kari Järvinen jatkamaan FCI:n hallituksessa. Uutisen mukaan Järvinen on toiminut hallituksessa vuodesta 1995 lähtien. En epäile Järvisen pätevyyttä tai sopivuutta tehtävään ja pidän tärkeänä, että Suomella on hallituksessa edustus. Mutta miksi saman ihmisen annetaan jämähtää asemaansa vuosikymmeniksi? Pitkään mukana olleilla on tietenkin merkittävää tietotaitoa, mutta nuorempien ihmisten pitäisi kuitenkin päästä nopeammin etenemään päättäjien paikoille niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Sama omituinen ukkoutuminen (enimmäkseenhän he ovat miehiä) näkyy urheilujärjestöissä, vaikka itse urheilijat ovat nuoria. Ikuisesti Kummola Suomen jääkiekon johdossa, samat naamat  loputtoman pitkään KOK:n ja Fifan pomoina...  Ilmankos näihin organisaatioihin kehittyy vähintäänkin omalaatuinen toimintakulttuuri. Sitä nyt Fifassa pöllytetään. Muuttuko mikään? Rohkenen epäillä.