Pomomme, liiteri kuten sitä nimitämme, tuo rispaantunut ryppyposki, kyöräsi minut koneen ääreen ja komensi: - Kirjoita! Olen muka laiskotellut ja keksinyt tekosyitä jättää kirjoittamisen väiin.  Uikutin, etten keksi mitään. Silloin ryppis ravisti purkkia, jossa on pienoisia koirankeksejä ja lupasi keksin joka rivistä. Johan rupesi runosuoni pulppuilemaan!

Niin tuota, ööh, siis olemme olleet jo pitkään ulkoruokinnassa. Nautimme tilanteesta varsinkin taannoin, kun näillä raukoilla rajoillakin oli ihan hellettä tai ainakin melkein. Saimme puuhata puutarhamökin pihalla, mitä lystäsimme. Liiteri ei vahtinut meitä ollenkaan vaan nyhjäsi kasviensa kanssa. (Omituista. Mikä ihme mokomissa rätvänöissä voi kiinnostaa?). Löysimme kaikenlaista syötävää: sopivaksi marinoituneen oksantyngän, tuntemattoman otuksen jätöksen, multaa, kompostia ja ruohoa. Ihanaa!

Eräänä aamuna sitten ryppis oli juomassa aamuteetään ja Luna hypännyt sänkyyn (kiellettyä, tietysti), kun se tapahtui. Tajusin, että Luna yrittää kiirehtiä pois mutta ei ehdi vaan rysäyttää sänkyyn  kunnon lajän sitä ihteään. Roiskeet lentelevät laajemmalle kuten peilikaapin oveen.

Kohta saapuu ryppis makkariin, keksii jo ovelta, mitä on tapahtunut ja pyörähtää kannoillaan hakemaan rättiä tai jotain. Noloa tunnustaa, mutta en mahda mitään sille, että oma tuotokseni leviää makkarin matolle. Liiteri poistaa enimmät liejut ja rullaa maton viedäkseen sen parvekkeelle. Sinne mennessään hän huomaa, että Tuisku on kyykistynyt olkkarin matolle hoitamaan oman osuutensa. - Ei! kiljahtaa liiteri mutta liian myöhään. Jo vähän kalvennut pomomme ryhtyy putsaamaan olohuoneen mattoa. 

Me kyyristelemme kauempana ja odotamme sättimistä ja  rähjäystä. Sitä ei tule. Ei puolta moitteen sanaa! Olen elänyt jo 10 vuotta mutta en ole vielä oppinut ymmärtämään ihmisiä. Niiden toilailuissa ei ole järjen hiventä. Varastapa mitätön ruokamurunen pöydältä, ja johan riittää ripitystä. Mutta kun on kakkaa siellä ja kakkaa täällä ja jokaisen perskarvat samassa sotkussa, niin liiteri askartelee naama peruslukemilla eikä sano meille mitään paitsi lopuiksi, että meidän pitäisi tulla kylppäriin pestäviksi. Se on varmaan jokin ansa, arvelemme, ja laahustamme kylppäriin surkeina kuin omissa hautajaisissamme. Mutta ei. Takamus. toinen ja kolmas suihkutetaan puhtaaksi, kuivataan ja persuuksen omistaja päästetään pois kylpyhuoneesta. Luna uskaltaa jo juosta ilohepulit. Hyvinhän tässä kävi!