Laura on löytänyt elämänsä miehen. Tyyppi on tosin eronnut kolmen lapsen isä, mutta komea, sensitiivinen, hauska, työskentelee vaativassa ammatissa. Suhteen alku on kuvattu vaaleanpunaisten silmälasien läpi, vähän kömpelöstikin. Vähitellen onni alkaa rakoilla. Mies, Mikko, saa raivokohtauksia, on kontrolloiva ja aiheettomasti mustasukkainen. Lopulta Laura alkaa pelätä henkensä puolesta. Sitä ennen hän on jo hakeutunut Naisten turvatalon auttajan pakeille. Mieskin hakee tai on hakevinaan apua tahollaan. Mikään ei auta. Lauran  mitta tulee täyteen ja hän saa riuhtaisseeksi itsensä eroon miehestä. 

Kuten totesin, suhteen alkuosan kuvaus vähän tönkkö, mutta Mikon muuttuminen tai oikeastaan hänen todellisen luonteensa paljastuminen on kuvattu hyytävän uskottavasti. Kirja on kuin opettavainen varoitustarina. Ehkä se on sellaiseksi tarkoitettukin. Asia onkin tärkeä. Vaikka naiset eivät enää ole siinä määrin nyrkin ja hellan välissä kuin menneinä vuosikymmeninä,  parisuhdeväkivalta on silti tyrmistyttävän yleistä. 20 - 30 naista vuodessa kuolee sen seurauksena. Pahoinpitelyjen todellista määrää ei tiedä kukaan, koska iso osa niistä todennäköisesti painetaan villaisella. Sekin on osa häpeän ja vaikenemisen kulttuuria, joka on onneksi viime aikoina alkanut rakoilla. Uskoisin, että Kaikki anteeksi saattaisi rohkaista kaltoinkohdeltuja naisia ottamaan elämänsä ohjat omiin käsiin. Pahimmillaan se voi tosin olla vaarallista. Se on ongelma, johon yhteiskunnalla pitäisi olla ratkaisu. 

(Laura on siis tässä jutussa kirjan päähenkilön nimi. Se on sama kuin kirjailijan etunimi, kästtääkseni syystä, että teos perustuu kirjailijan omiin kokemuksiin. Voin muistaa väärinkin, koska luin kirjasta ja kirjailijasta joskus viime vuonna teoksen ilmestyttyä.)