Meri Valkaman romaani Sinun, Margot voitti  HS:n esikoisteoksen palkinnon. Kun Hesarissa esiteltiin palkintoehdokkaat, pisti silmään, että niiden kirjoittajat olivat kouluttautuneita ihmisiä, maistereita, dramaturgeja ja sen semmoisia. En enää muista, oliko joukossa ainoatakaan, jolla ei olisi akateemista tutkintoa. Trendihän on ollut tällainen jo pitkään. Kirjailijat eivät enää putkahda julkisuuteen jostain takametsien vinttikammarista tai rakennustelineiltä.  Niin sanottuja työläiskirjailijoita ei kai enää ole? Kirjallisuus on entistäkin keskiluokkaisempaa.

Valkaman romaanista on jo kirjoitettu niin paljon, että yritän olla lyhytsanainen. Nuori suomalaisnainen, Vilja, löytää isänsä jäämistöstä kirjeitä, joiden allekirjoittaja on Margot. Kirjeissä esiintyy myös lapsi nimeltä Kastanja. Käy ilmi, että se on Viljan peitenimi, eikä Margotkaan ole oikeasti Margot. Mutta kuka hän on, sitä Vilja lähtee selvittelemään Berliiniin, jossa hänen perheensä asui DDR:n aikoina, Viljan ollessa pikkulapsi.  Pala palalta Vilja saa rekonstruoitua menneisyyttä, sitä minkä hän on unohtanut ja sitä, mitä ei ole koskaan tiennytkään.

Tarina etenee eri aikatasoissa. Tämän rakennelman Valkama saa hyvin pysymään kasassa, eikä aikatasoilla liikkuminen  vaikuta itsetarkoitukselliselta temppuilulta kuten lukijasta joskus tuntuu. Kuva DDR:stä ei ole yksiulotteinen. Viljan vanhemmat, suomalainen toimittaja vaimoineen, ovat toki etuoikeutettuja, mutta itäsaksalaistenkaan elämää ei väritetään vain tummilla sävyillä. Muurin murtuminen ja Saksojen yhdistyminen vaatii uudelleen orientoitumista kaikilta, eikä yhdistyminen välttämättä  ole  myönteinen tapahtuma ´romaanin itäsaksalaisille. 

Sinun, Margot ei ole mitään kielen juhlaa; painopiste on sisällössä, joka kuitenkin kannattelee ongelmitta lukijan kiinnostusta. Sinun, Margot  on tarina rakkaudesta ja oikeudesta muistaa ja tietää.