Pukki toi joululahjaksi Helenä Telkänrannan tietokirjan Millaista on olla eläin? Kirja käsittelee sellaisia asioita kuin eläinten aisteja - varsinkin näköaistia - , tietoisuutta, älykkyyttä ja oppimista, kipua, tunteita jne. Viime aikoina dokumenttiohjelmat ovat kiitettävästi esitelleet samoja teemoja, joten kirjan sisällössä oli paljon maallikollekin tuttua. Vähän oudompia  ovat itselleni esimerkiksi matelijoihin, kaloihin ja selkärangattomiin kohdistuneet tutkimukset. Toisaalta edm. eläimet myös kiinnostavat minua vähemmän kuin nisäkkäät ja nokkelat linnut.

Joka tapauksessa Telkänrannan kirja on aihepiirinsä vankka tietopaketti ja edustaa ajantasaista tutkimukseen perustuvaa näkemystä eläinten kyvyistä. Tutkimus tuo uutta tietoa ja oikoo aikaisempia virhekäsityksiä. Tieteen viimeinen sanakin  on silti  vain senhetkinen viimeinen sana. Tutkimusmenetelmien kehittyminen saattaa muuttaa näkemyksiä.

Koiraharrastajana en voi olla lainaamatta Telkänrannan muotoilua vaistoista ja vieteistä:

"Vaistot" ja "vietit"  ovat sateenvarjomaisia käsitteitä, joiden alle mahtuu todellisuudessa monta aivan eri asiaa. Siksi useimmat niistä ihmisistä, jotka tutkivat eläinten käyttäytymistä ammatikseen, eivät nykyään edes käytä näitä sanoja. Niistä on tullut tarpeettomia, kun eläinten käyttäytymistä ja kokemusmaailmaa on opittu ymmärtämään paremmin. Joidenkin eläinharrastajien keskusteluissa nämä sanat sen sijaan ovat edelleen yleisiä. Heidän keskustelujaan seuratessaan ei voi välttyä tunteelta, että näistä sanoista on joskus suoranaista haittaa. (Telkänranta s. 90)

Jälkisanoissa Telkänranta kertoo, että kirjalle on tulossa jatko-osa, jossa käsitellään tarkemmin eläinten ja ihmisten yhteiseloa; meillähän on kauempana tai lähempänä oleva yhteinen perimä ja pitkä yhteinen kulttuurinen historia. Olemme vaikuttaneet toistemme evoluutioon.  Mielenkiintoista!