Tuula-Liina Variksen Rakas ei ole mikään tuore tapaus. Se on ilmestynyt jo vuonna 2002. Luin sen, koska ajattelin ostaa sitä tehdyn äänikirjan siskolle joululahjaksi. Verkkokalvossa olevat poimut - vai mitä ne nyt ovatkaan -  tekevät siskon lukemisen vähän vaivalloiseksi, joten äänikirja olisi välillä näppärä vaihtoehto.

Rakas on hyvin perinteinen romaani, ja tekisi mieli sanoa: tyypillinen naisen kirjoittama romaani. Siinä eläkkeelle passitettu Iiris Niemelä ostaa paksun punaisen ruutuvihkon kirjoittaakseen siihen muistojaan eletystä elämästä. Lukijan mielestä Iiris on aika lailla Tuula-Liina Variksen oloinen: opiskellut Turussa, liikkunut vasemmistopiireissä taistolaisuuden loistonpäivinä, työskennellyt toimittajana, muuttanut töihin pikkukaupunkiin, jossa on joki. Tästä tietysti seuraa, että lukijaa askarruttaa, miten paljon tarinassa on avainromaanin aineksia, miten paljon pelkkää fiktiota. Joku varmaan tunnistaakin (?) joidenkin romaanin  henkilöiden esikuvat, varsinkin Raulin ja Riston, minä en. Elleivät he yksinkertaisesti ole Variksen entiset puolisot Setälä ja Saarikoski?

Iiris ei ole päässyt elämästään vähällä, mutta tämähän ei ole mikään uutinen: aika harvat ovat! Nemo felix,  kuten muinaiset roomalaiset karusti totesivat. Onnesta, onnistumisesta, tasapainoisuudesta, menestymisestä ja muusta söpöstelystä olisikin varmaan vaikea kirjoittaa teosta, joka saa lukijan puolelleen. Joka tapauksessa Iiristä on lytätty, ja näitä mitätöinnin kokemuksiaan hän vatvoo nyt, kun ne putkahtavat esille muistin syövereistä. En allekirjoita sitä jonkin terapeutin slogania "koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus", mutta Iirikselle tekisi mieli sanoa: - Relaa vähän; älä ota itseäsi niin vakavasti ja tee sovinto itsesi kanssa. Sovinto oman itsen kanssa  nimittäin onnistuu helpommin kuin muiden kanssa, minkä Iiriskin saa kokea. Mutta ainahan voi yrittää.

Sattumalta luin tätä teosta rinnan Mikko Rimmisen Nenäpäivän kanssa, joten niiden välille syntyi luonnostaan vertailusuhde. Niiden päähenkilötkin ovat melko samanlaisessa elämäntilanteessa. Rimmisen kirja on tietysti otteeltaan modernimpi. Se on nuorehkon miehen "ulkoapäin" kirjoittama vanhenevan naisen kuvaus, jossa on mukana myös huumoria. Varis kirjoittaa ikääntyneestä naisesta itsekin ikääntyneenä, totisella tatsilla. Lukijasta riippuu, kumpaanko - Irjaan vai Irikseen - hänen on helpompi samaistua.

Jaa että ostanko sen äänikirjan? Enpä taida ostaa. Vaikka sisko on itseänikin iäkkäämpi, niin Rakas on ehkä hänellekin turhan "tavallinen". Viimeksi olen ostanut äänikirjana Puhdistuksen, kuinkas muuten. Joka vuosi ei vain putkahda markkinoille uusia Puhdistuksia, valitettavasti.