Suomalainen koirankasvatus on enimmäkseen pienimuotoista puuhastelua. Kotona on muutama narttu, jotka saavat pentueen silloin, toisen tällöin. Tämä tarkoittaa myös, että kasvattajia on tuhansittain, ja lisää tulee tuutin täydeltä, koska kasvattamisesta on myös tullut suosittu jokamiehen harrastus. Suureen joukkoon mahtuu monenlaista sukankuluttajaa. Se että kasvattaa vähän, ei tietenkään tarkoita, etteikö kasvattajan tietotaito voisi olla kohdallaan ja tavoitteet korkealla.  Mutta ihan näppituntumalla voisi kuvitella, etteivät laajan joukon tiedot esimerkiksi genetiikasta keskimäärin ole kummoiset.  Näin näyttäisi ainakin arvelevan SKL:n jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtaja Kirsi Sainio. (Relata refero: olen löytänyt tämän tiedon Outi Piisi-Putan mielipidekirjoituksesta Koiramme 11/2011:sta.)

Pysyykö tämä heterogeeninen kasvattajajoukko kärryillä yhä uusista kasvattamiseen kohdistuvista vaaatimuksista, ohjeista ja määräyksistä ja jaksaako se sitoutua niiden noudattamiseen? Vai käykö niin, että joukosta siilautuu ammattilaisten tai vähintään puoliammattilaisten joukko, jonka käsissä rotukoirien kasvatus pääasiassa on? Tuleeko rekisteröidystä rotukoirasta tämän kehityksen tuloksena laadukas, mutta entistäkin kalliimpi merkkituote ja sekiksestä tai rekkaamattomasta koirasta tavisperheen koirakaveri? Onko tämä hyvä vai huono kehityssuunta? Tähän joutuvat ottamaan kantaa sekä SKL:n politrukit, rivikasvattajat että koiranostajat, jotka äänestävät rahoillaan ja valinnoillaan.

Asioilla on nimittäin puolensa. Suomellehan on ollut tyypillistä, että meillä on ollut paljon nimenomaan rekisteröityjä rotukoiria. Luin jostain, että vaatimusten kiristyttyä esimerkiksi Tanskassa rotukoirien määrä olisi alkanut laskea ja tavisperheen koiraksi valittaisiin yhä useammin sekarotuinen. Ehkäpä. Kun Tanskassa asuvan sukulaisen koira sai sekarotuisen vahinkopentueen,  pennuista kuulemma melkein tapeltiin!

Jatkammeko siis Suomessa entisin eväin vai muutammeko radikaalisti kurssia ja mihin perustuen? Olennaisinta kai on, mikä on asiassa on koiran etu eläinlajina, ei meidän ihmisten.