Kävin  tänään vilkaisemassa TOKO:n SM-kilpailuja. Mieluummin olisin pistäytynyt siellä eilen, koska joukkuekilpailussa on suurempi rotukirjo kuin yksilökisassa. Nostan hattua varsinkin niille rotujoukkueille, joilla ei etukäteen ajatellen ole bordercollieiden puristuksessa juuri menestymisen mahdollisuutta mutta jotka siitä huolimatta haluavat ja jaksavat osallistua. Eilinen ei vain muista syistä minulle sopinut, joten kävin sitten tänään päivittämässä näkemykseni huipputokosta.

Siinä seisoskellessani tulin taas miettineeksi, miten oikeastaan pitäisi suhtautua eläimillä kilpailemiseen. Mielipiteeni ovat vuosien varrella vaihdelleet, eikä minulla mitään kovin selkeää kantaa asiaan taida olla nytkään. Mistään mustavalkoisesta joko tai -asetelmasta ei ole kyse. Lajien kirjo on laaja ja eläimen rooli niissä vaihteleva.

Helpointa on sanoa, ettei kilpaileminen tai siihen valmistautuminen saa aiheuttaa eläimelle kärsimystä tai olennaista haittaa. Erilaiset näyttelyt ovat tässä suhteessa melko viattomia. Ja tarkoitan nyt nimenomaan itse näyttelytilaisuutta, en esimerkiksi sitä, miten  näyttelyt ovat vaikuttaneet jalostukseen. Joskus metelöidään siitä,  miten eläin joutuu olemaan näyttelypäivinä muutaman tunnin häkissä, mutta  tuskin se  järin vahingollista on. Arveluttavampaa on, jos esimerkiksi koiran lajityypillistä elämää rajoitetaan, ettei se pilaisi turkkiaan. Voi vain toivoa, ettei koiran näyttelyuraa tällöin jatketa ikuisuuksia.

Metsästyskoirien käyttökokeet mittaavat suurelta osin mutta eivät yksinomaan perinnöllisiä taipumuksia. Taitava omistaja voi herätellä näitä taipuksia ja ohjata koiran työskentelyä oikeaan suuntaan, mutta jos kanakoira ei seiso eikä ajokoiraa jäniksenajo kiinnosta,  eipä niistä sinnikkäällä harjoittelullakaan kisamenestyjää tule. En itse asiassa tiedä, onko metsästyskoiraa mahdollista prässätä pilalle. Valjakossa juokseminenkin on koiralle pääasiassa luontaista toimintaa, mutta valjakkokilpailujen epäeettiset puolet purskahtelevat silloin tällöin julkisuuteen. Hyvänä esimerkkinä viime talvena nähty, salaa kuvattu video, jossa kilpailija yrittää pakottaa nääntyneet, maahan lysähtäneet koiransa liikkeelle.Myös vinttikoirien juoksukilpailut ovat  lajityypillistä toimintaa, mutta raha aiheuttaa  ulkomailla ikävät lieveilmiönsä.

Oma ryhmänsä ovat ne lajit, joissa menestyminen vaatii runsasta harjoittelua, kuten toko, agility ja pk-lajit. On helppo nähdä, että monet koirat  pitävät esimerkiksi agilitystä kuin hullu puurosta. Se mikä mietityttää, on, kuinka moni koira paineistuu liikaa harjoituksien, kilpailujen ja omistajan odotuksien vuoksi ja kuinka moni joutuu kiertoon tai suorastaan monttuun, jos se ei näitä odotuksia täytä. Varsinaiset  työkoirat ovat aina olleet ja ovat yhä tällaisen karsinnan kohteena, mutta harrastus on sentään eri asia. Vai onko?

Ratsastus- ja ravipiirit vakuuttavat mielellään, ettei isoa eläintä voi pakottaa tekemään mitään, mitä se ei halua tehdä. Mitenkähän lienee? Onhan norsutkin vuosisatojen ajan pakotettu palvelemaan ihmisiä kouluttamalla niitä piikkipäisen sauvan avulla. Luontaisesti hevonen kai mieluummin kiertäisi esteen kuin hyppäisi yli. Nopeasti eteenpäin pyrkivä hevonen laukkaa eikä ravaa. Kouluratsastus on upeannäköistä, mutta mitähän hevonen tuumaa vuosikymmenen mittaisesta opiskelusta? Voin kyllä uskoa, että huipulle näissä lajeissa pääsevät vain hevoset, joille hyppääminen tai juokseminen ei ole ylen vastenmielistä ja joita valmennetaan ja hoidetaan vimpan päälle hyvin.

Pitäisikö vääntää jonkinlainen yhteenveto? Oikeastaan en keksi muuta kuin mitä jo sanoin: eläimen kilpailuttaminen ei saa aiheuttaa sille kärsimystä eikä olennaista haittaa. Ihmisen korvien välissä täytyy olla taju siitä, mikä on soveliasta ja mikä sietämätöntä kullekin eläinlajille ja -yksilölle.