Kirjoista kirjoittaminen on unohtunut minulta melkein kokonaan, kuten koiristakin, vaikka molemmat olivat aikoinaan pääaiheitani aloittaessani bloggaamisen. Yritän nyt uudestaan saada juonesta kiinni kirjoittamalla muutamasta teoksesta "kevyesti". 

Ville Hänninen: Miten kirjani ovat syntyneet

Ville Hänninen on uusintanut perinteisen kirjasarjan. Miten se perinteinen nyt menikään? Kirjoittivatko kirjailijat itse omat tekstinsä vai oliko silloinkin haastattelija asialla vai sekä että. En muista.  Oli miten oli, kirjailijoiden työprosessista on kiinnostavaa lukea. Tähän teokseen oli vielä ehtinyt Miki Liukkosenkin haastattelu. Liikuttavaa. Esillä on 18 eturivin kirjailijaa. Huomasin, että olin lukenut yhden tai useamman teoksen kaikilta paitsi yhdeltä runoilijalta. En  ole koskaan luullut kirjojen syntyvän siten, että kirjailija saa inspiraation, istuu näppiksen ääreen ja kaivaa tekstin mielikuvituksestaan. Hännisen teos on silti hyvä muistutus meille lukijoille, miten vaativa ja  työläs prosessi tekstin tuottaminen ja koostaminen teokseksi usein on. Tämän voisi muistaa myös silloin, kun huitaisee mielipiteen kirjasta, mutta sehän tietenkin unohtuu, myös minulta.

Minna Rytisalo - Tommi Kinnunen: Huokauksia luokasta

Rytisalo ja Kinnunen ovat paitsi kirjailijoita, myös lukion opettajia. Molemmat ovat myös kokeneet vakavan työuupumuksen, jonka jälkeen Kinnunen palasi työhön mutta Rytisalo päätti luopua opettajuudesta ja jättäytyä kirjailijaksi. Runsaasti huomiota saaneessa teoksessaan kirjailijat ruotivat syitä uupumukseensa ja siinä ohessa tulevat kertoneeksi myös omasta työprosessistaan kirjailijoina.

Nykylukio näyttäytyy ylen vaativana sekä opiskelijoille että opettajille, joten molemmat uupuvat. Entistä lyhyemmässä ajassa pitäisi opettaa ja omaksua entistä laajemmat oppisisällöt. Äidinkielen sisältöihin nakataan jos jotakin, Samalla monen oppilaan lähtötaso on entistä heikompi ja vähänkään pitemmän tekstin, jopa novellin, lukeminen haasteellista, ellei ylivoimaista. Opettajien niskaan on lisäksi kaadettu kaikenlaista kirjaamista ja raportointia ja hankehumppaa, mikä syö voimia ja vie aikaa varsinaiselta työltä.

Rytisalo ja Kinnunen toivoisivat, että opettajien asiantuntemus otettaisiin huomioon, kun laaditaan  opetussuunnitelmia ja muita opettajiin kohdistuvia velvoitteita. Veikkaan, että turha toive. Olen lukenut kummankin kirjailijan kaikki teokset ja lukijana toivon molemmille jaksamista!

Lina Wolff: Riivaus

Lina Wolff oli minulle täysin tuntematon suuruus lainatessani hänen romaaninsa Riivaus. Olinko lukenut jonkin arvostelun vai löytyikö romaani palautettujen hyllystä sattumalta, en enää muista. Mutta romaanin kyllä muistan, vaikka lukemisesta on jo tovi. Se on päräyttävä.

Riivaus on kahden henkilön sado-masokistisen (niin voinee sanoa?) suhteen kuvaus. Nainen on skandinaavi, tarkempaa kotimaata ei mainita. Mies on taustaltaan eteläitalialainen, ja tapahtumat sijoittuvat pääasiassa  Firenzeen, jota nainen rakastaa. He nimittävät toisiaan Minniksi ja Mikiksi, mutta enimmäkseen nainen käyttää miehestä nimitystä Siisti. 

Suhteessa on runsaasti sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa, ja nainen on vakuuttunut siitä, että riivaaja on ottanut hänet valtaansa. Ajan oloon tilanne kärjistyy siihen, että nainen päättää paeta  satunnaisen miestuttavansa luo New Orleansiin. Siellä tarina saa yhä hurjempia käänteitä, jotka jatkuvat teoksen loppuun asti. 

En odottanut tältä teokselta mitään, mutta se osoittautui kuitenkin lukemisen arvoiseksi, kirkkaasti. Sanoisin, että lajissaan parhaita viime aikoina lukemiani.

Kjell Westö: Molly  & Henry

Kjell Westön uutuus ajoittuu sota-aikaan. Molly on näyttelijä, joka on talvisodan aikaan kiertueella Ruotsissa näyttelijäseurueen jäsenenä. Hänen avopuolisonsa Henry on lehtimies ja kirjoittaa sotatapahtumista sen minkä niistä saa kirjoittaa. Molemmat kokevat ristiriitoja työssään. Varsinaista koulutusta vailla oleva Molly epäilee taitojaan mutta harmittelee myös sitä, että hänet syrjäytetään rooleista epäoikeudenmukaisesti. Harry haluaisi kirjoittaa sodasta rehellisemmin, mutta se ei sotasensuurin vuoksi ole mahdoillista. Toimituksessaan hän joutuu sivuraiteelle.

Talvisota päättyy, siirrytään välirauhan aikaan. Kansakunta ja ihmiset riippuvat löysässä hirressä. Suursota jatkuu muualla ja huhut vellovat. Miten jatkaa elämää näissä oloissa? Voidaan sentään hengähtää, voidaan vähän huvitella ja nauttia kesästä, mutta se ei poista epävarmuutta eikä pelkoa takaraivosta. Kukin reagoi tavallaan. Mollyn ja Henryn suhde kriisiytyy ja katkeaa. Sitten taistelut rintamalla alkavat uudestaan. Rintamalle palaa myös Harry ja tekee päätöksensä: enää hän ei suostuisi propagandan välikappaleeksi; hän kertoisi, mitä oikeasti näkee ja kokee.

Westö on kirjoittanut romaaniaan Ukrainan sodan ollessa jo käynnissä. Tähän olen näkevinäni  viittauksia. Ellen väärin muista, teoksessa ovat esilla myös vanhat toteamukset totuus on sodan ensimmäinen uhri ja vanhat miehet lähettävät nuoret miehet kuolemaan. Näinhän se menee. Valitettavasti.

Kjell Westötä voisi luonnehtia luottokirjailijaksi. Se on toki ansio; Westötä lukiessa ei mene aika hukkaan.  Joskus kuitenkin ajattelen, että olisipa virkistävää, jos Westö pistäisi ranttaliksi tai haahuilisi  hakoteillä tai jymäyttäisi lukijaa niin että lukija olisi ihan pihalla. 

(LIsäys 26.10. Olikohan se sittenkään Westö, joka toisti vanhan toteamuksen vanhoista ja nuorista miehistä? Ettei vain ollut Tommi Kinnunen? En voi tarkistaa, koska olen palauttanut teokset kirjastoon.)