Kun Afganistanissa pidettiin vaalit, tuloksen julistaminen viipyi ja viipyi. Ensin sanottiin, että kestäähän se, ennen kuin äänestysliput kuljetetaan aaseilla vaikeakulkuisesta vuoristosta ihmisten ilmoille. Kun äänet oli laskettu, ei oltu yksimielisiä, kuka voitti. Sekä Asraf Ghani että Abdullah Abdullah olivat mielestään voittajia.Tilanne jatkui kuukausien ajan. (Onko sitä vieläkään ratkaistu?) Venezuelassa presidenteiksi ilmoittautuivat Maduro ja Guidao. Kannattajat rähinöivät kaduilla. Vastaavia tapauksia löytyisi myös Afrikasta.

Miten USA eroaa näistä kehitysmaista, korjaan kehittyvistä maista? Ei mitenkään. Kukapa olisi uskonut, että johtava suurvalta antaa maailmalle oppitunnin demokratian surkeista puolista. Naurattasi ellei itkettäisi. Kiinan keisari ja  Putin oligarkkeineen  varmaan hykertelevät vahingoniloisina, pienemmistä satraapeista puhumattakaan: kyllä meillä sentään osataan vaalit järjestää; Jenkeissä sössitään koko hoito. 

Neuvostoliitto tuntui aikoinaan ikuiselta. Sitten se yhtä äkkiä hajosi. Voisiko niin käydä USA:lle? Luultavasti ei. Sen osavaltioiden väestö ei koostu samalla tavalla yhdestä kansallisuudesta tai enemmistönä olevasta kansallisuudesta kuin Neuvostoliitosta irtaantuneiden maiden väestö. USA:n väestö on etniseltä taustaltaan kirjavaa mutta kaikki ovat amerikkalaisia. Vaikka eräskin haastateltavana oleva demokraatti sanoi, ettei hän haluaisi asua republikaanivaltaisella alueella, niin tuskinpa puolueiden kahtiajako irrottaa osavaltiot toisistaan ja liittovaltiosta.

USA:han pitäisi perustaa uusi puolue, kolmas linja tai riippumattomat tai uusi alku, jonka jäsenet voisivat tarkastella yhteiskuntansa ongelmia ja hakea ratkaisuja vailla valmiin sabluunan rajoituksia. Ehkä siten päästäisiiin jyrkästä kahtiajaosta eroon. Ihan ilmainen neuvo!

Lisäys 11.11. Huomasin professori Benita Heiskasen kirjoittamasta kolumnista, että USA:ssa tehdyn galluptutkimuksen mukaan 57 % yhdysvaltalaisista haluaisi maahan vaihtoehtoisen suurpuolueen!