Jaakko-Ylijuonikkaan uusin romaani Jatkosota-extra on nyt  taisteltu läpi. En ole lukenut sen jokaista sanaa, en edes joka sivua. Hyppäsin tunnontuskitta yli sivut, joiden lukeminen oli painoteknisesti tehty hankalaksi, samoin sivut tai luvut jotka eivät vain jaksaneet kiinnostaa. Törkeä lukutapa? Ehkä, mutta vanhemmiten olen  luopunut kiltteydestä lukijana; minulle ei myöskään ole ongelma leimautua hölmöksi.  Liikaa en mielestäni ole  lukemisessa hutiloinut; luulen tietäväni millaisesta teoksesta on kyse.

Yli-Juonikkaan Neuromaani oli ilmestymisvuotensa paras kotimainen romaani; tätä mantraa olen varmaan pyörittänyt usein. Pidän myös Kyyhkysinetistä ja Vanhan merimiehen tarinasta, jotka ovat Neuromaaniin verrattuna "tavallisia" romaaneja. Odotukset Jatkosota-extran suhteen olivat siis korkealla. Osittain teos ne lunasti, osittain ei. Parasta Jatkosota-extrassa on, ettei se ainakaan jätä kylmäksi vaan tarjoaa alustan monenlaisiin fundeerauksiin. 

Niin. Mitäpä funtsin Jatkosotaa lukiessani? Ensinnäkin ajattelin - kuten ennenkin -  että Yli-Juonikas on erittäin lahjakas kirjoittaja. Toiseksi, että tämän teoksen julkaiseminen on kustantajalta kulttuuriteko, vähän samaan tyyllin kuin runokokoelmien julkaiseminen. Jatkosota-extrasta  tuskin tulee suuren yleisön suosikkia ja painosten kuningasta, mutta jonkinlainen kulttiteos siitä voi  tulla. Ehkä  vastaus kysymykseen Oletko lukenut Jatkosota-extran? määrittää lähitulevaisuudessa statuksemme lukijana. 

Mietin myös teoksen graafista ilmettä, kuvia, sanaristikkoja, vaihtelevia palstoituksia sun muita. Mitä ne viestivät, mitä niillä saavutetaan verrattuna tavanomaiseen tekstimassaan? Minulle ne ovat toisaalta virkistäviä, mutta tuntuvat välillä myös häiritsevältä ja itsetarkoitukselliselta erilaisuuden tavoittelulta. Paikoin toki esimerkiksi kursivointi selvensi tekstiä.

Jatkosota-extra on poliittinen satiiri, jossa keskeisinä toimijoina ovat persut. Persujen nousu suurehkoksi puolueeksi tuntuu kiinnostavan (ja tyrmistyttävän?) taiteilijoita. Minua se ei ole juuri hämmästyttänyt. Eduskunta- ja hallituspuolueena persut/siniset ovat mielestäni kohtalaisen sisäsiistejä. Siitä en tiedä mitään, minkälaiset voimat ja tyypit lymyävät näiden puolueiden taustalla, jossain varjoissa, hämärillä foorumeilla ja sen semmoisilla. Välillä taustalta kuitenkin purskahtaa julkisuuteen sen sortin sontaa, että oksat pois.

Yli-Juonikas kuvaa politiikan myllyjen jauhamista ja päätöksenteon kaoottisuutta  raskaimman kautta. Vähempikin olisi riittänyt. Kuvittelisin, että teoksen kirjoittaminen on ollut vaativa  prosessi. Kirjailijalle itselleen prosessi ja työn tulos ovat tietenkin merkityksellisiä. Entä muille, varsinkin, jos teos jää turhan useilta lukematta? Anyway, Yli-Juonikas hallitsee suvereenisti kielen rekisterit ja ironian. Niistä lukija pääsee nauttimaan silloinkin, kun punainen lanka katoaa nääntyneeltä  lukijalta salaliittojen ja vaihtoehtoisten totuuksien sokkeloissa.

Finlandia-palkinnon voittaja julkistetaan tänään. Olen lukenut vasta kaksi ehdokasta, Jatkosota-extran lisäksi Miki Liukkosen O:n. Jos näistä pitäisi valita voittaja,  niin se olisi O. Tämän päivän Hesarissa Elisabeth Rehn, joka siis valitsee voittajan, kertoo pitäneensä kunnia-asiana lukea joka ainoan sivun jokaisesta teoksesta. Hienoa!