Tapio Eerola esitteli Koiramme 11/2019:ssa Katriina Tiiran tietokirjan Koirien käyttäytyminen ja persoonallisuus. Ilman tätä napakkaa esittelyä olisin tuskin edes huomannut Tiiran kirjan ilmestymistä. Niin laiskasti seuraan nykyään koiramaaiman tapahtumia. Voisin myös kuitata tämän jutun toteamalla, että lukekaa Eerolan teksti; se tiivistää Tiiran kirjasta olennaisen. Mutta kirjoitanpa nyt kuitenkin muutaman sanan.

Katriina Tiira on biologi, FT ja eläinten käyttäytymisen dosentti. Se näkyy tekstissä siten, että nyt ei nojata mutuun ja mielipiteisiin vaan tutkimustuloksiin, joihin on myös lähdeviitteet. Tuloksia on saatu esimerkiksi selvittämällä, mihin silmänliikekamera havaitsee koiran katseen kohdistuvan, miten syke muuttuu jossakin koetilanteessa, mitä muutoksia tapahtuu aivotoiminnassa, mitä aineenvaihdunnassa, mitkä geenit vaikuttavat jonkin ominaisuuden taustalla jne. Löydöksiä ei esitellä lopullisina totuuksina vaan todetaan, että tutkimus etenee ja voi muuttaa nykyisiä käsityksiä. Myös tutkimuksen virhelähteitä osoitetaan: aineisto voi olla pieni tai vino esim. kyselyyn perustuvassa tutkimuksessa, tai tulosten tulkinta voidaan kyseenalaistaa. Näinhän tiede toimii,  ja me maallikot saamme nauttia työn tuloksista. Hienoa!

Muutaman asian suhteen pääsin onnittelemaan itseäni: olen ollut samaa mieltä kuin tutkimustulokset. Aivan, seuraava tutkimus voi tietenkin romahduttaa itsetyytyväisyyteni:) Mutta siis: Silloin kauan sitten, kun hankin ensimmäisen koirani, koirien ongelmakäyttäytymistä pidettiin pääasiassa koiran syynä; koira on kaheli. Sitten alettin toitottaa,  että vika on aina VAIN remmin toisessa päässä eli ihmisessä. En uskonut kumpaakaan tulkintaa. Ajattelin, että koirissa on geneettisiä eroja, jotka varmaankin näkyvät myös niiden käyttäytymisessä. Taitava ja kokenut omistaja/kouluttaja osaa kuitenkin tarvittaessa loiventaa  epätoivottavaa käytöstä ja kokematon ei. Suunnilleen tällä tavalla Tiirakin tilanteen näkee, käsittääkseni.

Toinen asia, jossa olen ollut "oikeassa", on johtajuus ja siihen kytkeytyen kysymys koirien mahdollisesta dominassihierarkiasta ja -aggressiosta suhteessa toisiinsa ja ihmiseen. Kiistely johtajuudesta on ollut polarisoitunutta kuten nykyään on tapana. Johtajuus on jostain kumman syystä haluttu esittää koiran alistamisen ja jopa fyysisen kurittamisen synonyyminä, vaikka suurin osa sen kannattajista tarkoittanee lähinnä sitä, että homma on ihmisen hanskassa ja että tähän asiantilaan päästään koiran kouluttamisella eikä monottamisella.  Kukkahattuisimmat ovat kuitenkin vaatineet, että koiran ja ihmisen pitää olla tasa-arvoisia, ja kumpikin voi vuorollaan "johtaa". Lisäksi on epäilty, voiko koira lainkaan kokea muodostavansa lauman toisen eläinlajin eli ihmisen kanssa. Itse olen siis kuulunut johtajuuden kannattajiin. Minulle on  yhdentekevää, kutsutaanko ihmistä tässä yhteydessä laumanjohtajaksi vai ei.

Tiira toteaa ensinnäkin, että koiran esi-isillä susilla on selvä laumahierarkia, joka ei kuitenkaan tarkoita jatkuvaa taistelua valta-asemasta. Laumahierarkian olemassaolo on havaittu myös koirilla, ja sen ylläpitämiseen liittyvä aggressio on koirilla yleisempää kuin susilla ja siinä on paitsi yksilö-, myös rotukohtaisia eroja. Hän myös pitää selvänä, että ihmisen ja koiran suhde on hierarkkinen eikä tasa-arvoinen. Omistajaan kohdistuvan aggression  syynä lienee useimmiten pelko tai tarve puolustaa resursseja, mutta pieneltä osin myös omistajan haastaminen tai kilpailutilanne hänen kanssaa, tutkijat esittävät.

Koska olen reilun vuosikymmenen ajan omistanut vain pieniä koiria, minua kiinnosti kovasti, löytyykö Tiiran teoksesta jotain, mikä koskisi nimenomaan pikku otuksia. Löytyihän sieltä. Tiira toteaa esimerkiksi, että pienillä koirilla on todettu enemmän pelokkuutta ja aggressivisuutta kuin isommilla. Tähän on useita syitä, myös geneettisiä, ei vain koulutuksesta tai pikemminkin sen puutteesta johtuvia: Osa pientä kokoa määräävistä geenimuodoista näyttää altistavan myös ongelmakäytökselle, muun muassa eroahdistuksllle, kosketusherkkyydelle sekä aggressiivisuudelle omistajaa kohtaan (s. 41). Tämä lause kannattaa lukea ajatuksella!

Tiiran teos ei itse asiassa sisällä kovin mullistavaa uutta tietoa, mutta se on erinomainen ja lukemisen arvoinen esitys siitä, mitä koirien käyttäytymisestä tällä hetkellä tutkimustulosten perusteella tiedetään. Suosittelen!