Timo Vihavaisen kirja liittyy siihen tunnettujen teosten ketjuun (mm. Spengler, Orwell, Huxley, Huntington), jotka luotaavat länsimaisen kulttuuripiirin kehitystä, ennustavat sen muuttuvan kielteiseen suuntaan ja jopa tuhoutuvan, kuten Vihavaisen teoksen nimestäkin ilmenee.

Vihavainen toteaa, että kulttuureilla on yleensä rajallinen kesto. "Ikuinen" Rooman valtakuntakin romahti mutta kaupunki säilyi ja länsimainen kulttuuri rakentui antiikin ja kristinuskon ihanteiden pohjalle. Keskiössä on ollut pyrkimys hyvyyteen, kauneuteen ja totuuteen; eri asia miten näiden ihanteiden toteuttamisessa on onnistuttu. Postmodernissa ajassamme nämä arvot ovat rappeutuneet ja korvautuneet konsumerismilla ja individualistisella arvotyhjiöllä. Arvotyhjiötä täyttää nyt esim. maahanmuuttajien mukana voimakkaasti Euroopassa leviävä islam, mikä Vihavaisen mielestä edustaa kulttuurin taantumista esimerkiksi suitsimalla niitä vapauksia, jotka ovat olleet länsimaisen kulttuurin kannalta olennaisia.

Toiseksi voimakeskukseksi ovat Vihavaisenkin mielestä nousemassa Aasian suurvallat Kiina ja Intia sekä toiselta puolelta maailmaa Brasilia. Väestön määrä, ikä ja kansantalouksien dynaamisuus vievät tai Kiinan kyseessä ollen ovat jo vieneet ne ohi pienen, taantuvan ja vanhenevan Euroopan. Ennen pitkää myöskään USA:n voimat eivät riitä kannattelemaan länsimaista kulttuuria maailman johtavana kulttuurina varsinkin, kun Kiinan esimerkki osoittaa, ettei "pakkodemokratia" ole välttämätön ehto talouden kukoistamisen kannalta.

Esitellessään syitä länsimaisen kulttuurin rappioon tai sen ilmenemismuotoja Vihavainen käsittelee mm. islamin vaikutusta ja - yllättävää kyllä - esim. feminismiä. Jälkimmäinen on minusta jotenkin höperön oloista, vaikka feminismissä on varmaan omat epä-älylliset ylilyöntinsä. Islamin yhteydessä Vihavainen käsittelee maahanmuuttokeskustelua ja siihen liittyvää monikulttuurisuuden käsitettä. Mielestäni Vihavainen on oikeassa siinä, että maahanmuutosta pitää voida keskustella ilman valmiiksi annettua sapluunaa, mihin tulokseen pitää tulla ja ilman, että jokainen poikkeama virallisesta liturgiasta leimataan maahanmuuttovastaiseksi rasismiksi.

Ajattelun-, mielipiteen- ja sananvapautta keskeisenä arvonaan pitävässä maassa keskustelun kieltäminen on erityisen ikävää; siinä astutaan ikään kuin omille varpaille. Valitettavasti vapaan keskustelun tuloksia ovat myös netin "viharyhmät"  ja muu potaska, jonka suhteen päättäjät joutuvat ratkaisemaan, missä menee kielletyn ja sallitun raja silloin, kun on kyse sananvapaudesta. Tämän päivän Helsingin Sanomat oli antanut paljon tilaa asialliselle maahanmuuttokeskustelulle, mikä on oikea ratkaisu.

Onko "länsimaiden tuho" estettävissä tai onko se edes tarpeen? Ovathan kulttuurit kehittyneet ja taantuneet ilmeisesti niin kauan kuin niitä on ollut olemassa mutta ihmiskunnan loppua se ei ole merkinnyt. Jos minun pitäisi tähän jotain vastata, niin veikkaisin että länsimainen kulttuuri elää auringonlaskun aikaa eikä sille mitään mahda. Toivon hartaasti, että se globaali yhtenäiskulttuuri (?) joka meidät sulattaa itseensä, suo yksilölle sen vapauden ja suojan, jotka länsimainen kulttuuri ja hyvinvointivaltio ovat parhaimmillaan pystyneet turvaamaan.