Tiina Tuppuraisen romaani Elvi ja Ebba lähti mukaan kirjaston tänään palautettujen -hyllystä. En siis tiennyt etukäteen mitään sen enempää kirjailijasta kuin teoksestakaan.

Elvi ja Ebba ovat teoksen keskeiset henkilöt, mutta painopiste on Elvin tuntemuksissa. Kyseessä ovat noin seitsemänkymppiset lesbot, jotka ovat aikoinaan olleet pari. Ero oli tullut 25 vuotta sitten, kun Ebba oli loukkaantunut jostain ja häipynyt yhteisestä kodista. Nyt he tapaavat sattumalta kadulla ja alkavat varovaisesti lämmitellä välejään. He miettivät, liittyisivätkö porukkaan, joka suunnittelee omakotitalon ostamista eläkeläiskolhoosin asuinsijaksi. Projekti ei ole mutkaton siksikään, että Ebba on parisuhteessa, Elvi ei. Elvillä on myös aikuinen poika; ennen Ebbaan tutustumista hän oli ollut kaapissa ja  naimisissa miehen kanssa.

MIetin kovasti, onko teoksella annettavaa ilmeisimmälle kohderyhmälle, vaikka en ajattele, että romaanit kirjoitetaan vain ennalta harkittua lukijakuntaa ajatellen,  ainakaan enimmäkseen. Minusta tämä teos tuntui kiusallisen ennalta arvattavalta, vaikka varsinkin Elvin mietteet ja teot oli kuvattu  vivahteikkaasti ja uskottavasti. Ebba on vähän ohuempi hahmo. Jotenkin tuntuu, että tämänkaltaisella teoksella olisi ollut enemmän tilausta kymmenen vuotta sitten. Nykyäänhän kiintiöhomot ovat saaneet rinnalleen lesboparit vähän kaikkialle, kirjoihin, tv-sarjoihin ja elokuviin. Voi toki olla, että minulla on liian ruusuinen kuva sukupuolivähemmistöjen asemasta, joka on elinaikanani kohentunut kovasti. Ehkä vielä tarvitaan rautalangasta vääntämistä?

Luen mielelläni itselleni tuntemattomien kirjailjijoiden teoksia. Se on aina jollain tavalla avartavaa. Niin nytkin.