Sukulaiseni, ikä lähes 90 vuotta, oli lähtenyt kauniina mutta kirpeänä pakkaspäivänä vähän jaloittelemaan. Vastaan oli tullut nainen lastenvaunujen ja koiran kanssa. Koira oli näyttänyt viluiselta, joten ikäihminen oli saanut päähänsä todeta ohi mennessään, että koira taitaa palella, pitäisiköhän laittaa tossut jalkaan. Siihen tämä nainen oli sitten rähähtänyt: "Elä saatana tule neuvomaan!"

Voi voi! Ikäihminen, itsekin muutaman koiran omistanut, ei tietenkään tarkoittanut neuvoa. Olipahan vain mielestään halunnut sanoa jotain myötätuntoista, että tässä me nyt kärvistelemme paukkupakkasessa, niin koirat kuin ihmisetkin. Kaipa hän osui johonkin arkaan paikkaan ja sai aikaan aggressiivisen reaktion.

Olen yrittänyt tällekin seniorille vääntää rautalangasta, ettei kannata mennä sanomaan mitään  tuntemattomille ihmisille, ainakaan selvästi itseä nuoremmille, toisenlaiseen maailmaan kasvaneille, ja  kaikkien vähiten mitään moitteeksi tulkittavaa kuten soita kelloa (takaa tulevalle kovavauhtiselle pyöräilijälle, joka yllättäen ohittaa hihaa hipoen). Monilla on nykyään pinna kireällä ja jokin astalo mukana, ellei ole, aina voi kaataa heikomman ja potkia päähän.

Seniori itse tuumaa, että ainahan Savossa on voinut puhua tuntemattomille. Niinpä toki, ja enimmäkseen voi vieläkin, mutta järjen käyttö on siinäkin sallittua, jopa suotavaa.