Pirjo Hassisen edellisessä teoksessa Kalmari oli pakkopullan makua: kyllä kirjailijan tarttee nyt ottaa kantaa populismiin. Hassisen uutuus, Parit, on sen sijaan ihmissuhderomaani kuten nimikin  vihjaa. Onneksi, sillä ihmisten kuvaajana Hassinen on vahvoilla, viis yhteiskunnasta, joka toki henkilöiden elämää raamittaa. Sitä kyllä vähän ihmettelin, että toinen maailmansotakin hujahti ohi lähes huomaamatta.

Parit seuraa Leenan elämää 17-vuotiaasta hänen kuolemaansa saakka eli yli 90-vuotiaaksi. Eletään 30-lukua, kun kuopiolainen Leena joutuu muuttamaan Jyväskylään tätinsä huusholliin. Hänen keukotuberkuloosia sairastavaa äitiään hoidetaan  Kinkomaan parantolassa Jyväskylän lähellä. Leena ja äidin suhde on symbiottinen, eikä ihme, sillä äiti on kuolemaisillaan ja isä on häippäissyt jonnekin jo aikaisemmin. Tädin varakas mies tekee yllättävän testamentin, jonka sisällön hän paljastaa Leenalle ja joka kytkee Leenan tiiviisti tädin perheeseen. Yllätyin kyllä siitä, että Hassinen oli kirjoittanut Leenan hyväksymään  testamentin ehdot. Kieltäytymien olisi tietenkin muuttanut tarinan  suuntaa, mutta olisihan se ollut eräällä tavalla ylevää: raha ei minua määräile. 

Varattomalle, orvolle Leenalle testamentti merkitsee kuitenkin taloudellisesti turvattua tulevaisuutta, kunhan serkku Werner hoitaisi oman osuutensa. Niin tapahtuu; raha panee Wernerinkin ruotuun. Kulissit ovat kunnossa ja Leenalla mahdollisuus opiskella ja edetä aina Jyväskylän yliopiston professoriksi saakka. 

Sitten on seuraavaan sukupolven aika pariutua. Ja kuten parisuhteille usein käy, edessä on lopulta ero. Teoksen herkullisimpia kohtauksia on Leena pojan Ollin ja hänen puolisonsa Tarjan riitely kädulla heidän ollessaan matkalla visiitille Ollin lapsuudenkotiin. Olli on jo kertonut, että hän on rakastunut ja muuttaisi nuoren naisystävänsä luo.  Kadulla Tarja toteaa, että hänpä lähteekin tästä etsimään miesseuraa. Olli on tyrmistynyt. Eihän niin voi tehdä! Tarjahan vielä imettääkin perheen kuopusta Ainoa! Kohtauksen kruunaa taksikuskin tokaisu: - Jalaka pois oven välistä.

Kun on Ainon vuoro viedä kapulaa eteenpäin sukupolvien ketjussa, hän ei haluaisikaan lisääntyä päinvastoin kuin puolisonsa Marko, joka toivoo kiihkeästi lasta. Aino sen sijaan on huolestunut ihmiskunnan tulevaisuudesta. Ylikuormittunut maapallo ei kaipaa lisää lapsia. Miksi heidän perheellään pitäisi olla etuoikeus lisääntyä? Marko löytää hengenheimolaisen ja keskustelukumppanin leskeytyneestä  Leenasta, joka  asuu samassa talossa kuin lapsenlapsensa.  Marko kuulee Heinosta, jonka kanssa Leenalla oli suhde ennen avioitumistaan. Hän kuulee Leenan avioliiton salatusta puolesta mutta myös sen, että liitossa oli rakkautta vaikka ei intohimoa. Äitiään Leena kertoo rakastaneensa kuin omaa lastaan, ei niin kuin tytär vanhempaansa. Sellaista rakkautta en toivo kenellekään. 

- Ihmisen vaikutus toiseen on kuin virtaava vesi, Leena sanoi kun he istuutuivat puiston penkille lepäämään.    (--) Ei kukaan suoranaisesti valitse toista, mutta rakkaus näköjään menee pareiksi. Ilman sen ymmärtämistä ja kokemista kukaan ei voisi edes kuvitella mitään universaalia rakkauden tilaa. Rakkaus pyörittelee pareja kaikkialle, äitejä ja poikia, miehiä ja vaimoja, sydänystäviä. Niitäkin, joita pitää yhdessä vain ajat sitten mädäntynyt intohimo...

Tätä teosta kirjoittaessaan Hassinen on ollut vedossa, toteaa lukija kiitollisena. 

(18.10. korjattu Hassisen edellisen teoksen nimi)