No niin, kirjallisuuden Nobelin palkinto on sitten taas jaettu. Ishiguro oli kuulemma yllätys. Miksiköhän? Siksikö ettei hän ollut vedonlyöjien eikä kirjallisuuden ammattilaisten listoilla? Minulle valinta sopii hyvin. Ishiguro on lempikirjailijoitani. Luullakseni olen lukenut kaikki hänen suomennetut teoksensa kenties novellikokoelmaa lukuun ottamatta.  Joistakin teoksista olen kirjoittanut tässä blogissakin, ainakin viimeisimmästä eli romaanista Haudattu jättiläinen. Jos  olisi pitänyt tehdä valinta Ishiguron ja Murakamin välillä, olisin tosin valinnut jälkimmäisen.

Totta kai jotkut nyrpistelevät Ishiguron valinnalle. Kirjailija ei voi olla mistään kotoisin, jos tavislukijatkin ovat vähintään kuulleet hänen nimensä ja useat jopa lukeneet teoksia ja pitäneet niistä. Ei sen puoleen, kyllähän Bob Dylanin valintaakin kummeksuttiin kuten lukuisia muitakin Nobel-komitean aivoituksia.
 
Rehellisyyden nimessä on sanottava, että kirjallisuuspalkinnot ovat aika omituisia, sen verran yhteismitattomia, keskenään vaikeasti verrattavia teokset ovat. En silti olisi lakkauttamassa palkintoja. Niillä on taloudellista merkitystä kirjailijoille, ja tuskin maine ja kunniakaan pahalta tuntuvat. Tärkeätä on myös, että palkinnot tuovat kirjallisuudelle näkyvyyttä mediassa. Sitä tarvitaan! Toivoa sopii, että huomio tuo mukanaan myös lukijoita. Ilman heitä eli meitä kirjallisuus on pahemman kerran liemessä.
 
 
(7.10. korjattu teoksen nimi)