Leena Parkkinen murtautui kertaheitolla  lukijoiden tietoisuuteen onnistuneella esikoisteoksellaan Sinun jälkeesi, Max. Toinen teos on usein vaikea pala aloitteleville kirjailijoille, mutta ei Parkkiselle: Galtvikista länteen piti rimaa korkealla, ja mikä ilahduttavinta, osoitti myös kykyä uusiutua; Parkkinen ei todellakaan toisintanut esikoisteostaan. Oli siis hyvä syy lukea myös Parkkisen uutuus Säädyllinen ainesosa.

 
Tällä kertaa liikutaan 40-50-luvun helsinkiläisissä kulttuuripiireissä, tai oikeastaan niiden liepeillä,  sekä Tukholmassa ja Pariisissa. Saara on kokenut kolauksen opiskeluaikoinaan, tavannut sitten Juhanin, päätynyt tämän vaimoksi ja poikalapsen äidiksi. Samassa talossa heidän kanssaan asuu salaperäinen Elisabeth, johon Saara tutustuu ja rakastuu. Elisabeth vetää Saaran mukaansa seikkailuntapaiseen, jossa etsitään tulenarkaa ruokalistaa. Joo.
 
En saanut  tästä kirjasta otetta. Sen henkilöt ja tapahtumat jäivät minulle yhdentekeviksi. Saara itsenäistyy pikku vaimon roolista, irrottautuu epätyydyttävästä avioliitosta ja tunnustaa laatuaan. So what?  Jotain muuta tässä kirjassa kaiketi on, kun vain tajuaisi. Minulle Säädyllinen ainesosa näyttäytyy samantapaisena kuin Sofi Oksasen Norma. Senkin luettuni olin, että häh? Ei huono mutta valuu lukijan mielestä kuin vesi hanhen selästä. (Kyllä, tunnustan olevani  hanhi.)