Kun olin hankkimassa ensimmäistä koiraani, minulle oli selvää, että koiran pitää olla ns. koiran kokoinen. Ja se oli, valinta osui noutajaan. Siitä lähtien aina loppuvuoteen 2007 tuli omistettua näitä koiran kokoisia; silloin viimeinen eli setteri Windy lähti koirien taivaaseen.  Päätin, että isoskeja ei enää tule vaan tyydyn omistamaan pieniä. Niinpä huushollissa onkin nyt vain kolme havannankoiraa.

Havannat ovat suloisia ja hauskoja veitikoita, mutta mutta. Miten sen nyt muotoilisi: minulle nämä pikkuiset eivät ole samanlaisia sielunkumppaneita kuin koiran kokoiset koirat. Löydän itseni tämän tästä plaraamasta noutaja- ja setterikasvattajien sivuja. Viimeksi silmiin osui aivan ihana luovutusikäinen, hieman tummemman kullan värinen noutajatyttö. Auts! Vaihdoin nopeasti sivua ennen kuin alan näpytellä meiliä sivulla näkyvään osoitteeseen. Menenpä ihan muuten vain tuntemani enkkusetterien kasvattajan sivulle. Oi voi! Mitä ihastuttavin englantilaistyyppinen narttu astutetaan syksyllä. Onneksi pennun mahdollinen luovutusikä ei mitenkään minulle sovi.

Realismia kuitenkin on, ettei huusholliin enää tule koiran kokoista koiraa. Rakastin niitä 5 - 15 kilometrin metsälenkkejä, joita tein näiden isoskien kanssa. Tosiasia kuitenkin on, että minulla on noin 30 vuotta enemmän ikää kuin Kata-noutajan tullessa taloon. Muistan sitä paitsi ajatelleeni jo Windyn ollessa riehakas juniori, että aika usein  jäisin mieluummin sohvalle kuin lähtisin tarpomaan sitä 10 kilometriä. No joo - lyhyemmätkin lenkit riittävät  varsinkin, jos koira saa juosta vapaana, jolloin se juoksee pitemmän matkan kuin ihminen kävelee. En myöskään kaipaa niitä asunnon ja irtaimiston tuhoja, joita isot koirat saavat kasvukautenaan aikaiseksi.

Havannankoiratkin jaksavat pitkän lenkin, mutta eivät ole omassa elementissään tyypillisessä suomalaisessa havumetsässä ainakaan, jos ovat täydessä turkissa kuten omat koirani ovat toistaiseksi olleet. Harkinnassa on tosin ollut nuorimman eli Lunan leikkaaminen kesätukkaan. Luna on hyvin toimelias ja sporttinen, joten remmilenkit ovat varmaan sille puuduttavan tylsää matelemista. Luna on myös nopea, notkea ja sähäkkä. Siitä olisi varmaan tullut hyvä agi-koira, jos vain keskittymiskyky olisi riittänyt. Sitä vähän epäilen. Luna kuumenee helposti ja "kuuroutuu"  siinä sivussa. Ehkä agility olisi ollut sille liian innostavaa tai paineistavaa!

Ryhmäpuutarhamökin ympäristössä on valitettavasti kyykäärmeitä, mikä myös jarruttaa halua lähteä sinne koirien kanssa maastolenkeille. Tosin liikuin aikoinaan isojen koirien kanssa samassa maastossa hieman toisella kulmalla kohtaamatta ainoatakaan kyytä, mutta tuttaperheen tielle sellainen kyllä osui. Perinnemökillä ei ole ollut käärmeitä koskaan, mutta siellä maastot alkavat olla asutuksen saartamia ja lenkkipolut kansoitettuja. Milloin vastaan tulee ratsukko, milloin ravihevonen tai vieras koirakko, joten olisi parempi poiketa polulta oikeaan metsään, mihin taas tarvittaisiin se leikattuturkkinen havaneesi...

Unohtumattomia hetkiä tuli koirien kanssa maastossa liikkuessa koettua, mutta niistä taidan kertoa joskus toiste. Nyt taidan pakata läppärin laukkuun ja ottaa sen sen sittenkin mukaan kesämökille. Niin sitä vaan tulee joustettua periaatteista. Televisiokin sinne hankittiin vasta tänä keväänä. Minun siis piti vähentää energian kulutusta ja pienentää hiilijalanjälkeä ja kannattaa luomua ja kaikkea muuta hyvää. Joo-o, henki on altis mutta liha heikko, vai miten se nyt meni.