Kuten olen  kertonut, minulla tapana katsoa jokunen ravilähtö, useimmiten tallenteena mutta muutama myös suorana: Elitloppet, PdA ja kuninkuusravit, vähintään päätösmatkat. Useimmiten olemme elokuun viikonloppuina mökillä, ja kunkkareiden katsominen siellä on leppoisaa huvia. Meillä on tapana valita suosikit, joita sitten kannustamme niin sanoakseni läpällä, koska suosikin valintaperusteet ovat mitä sattuu, esimerkiksi hauska nimi. Oman  kulmakunnan  hevonen kuitenkin valikoituu suosikiksi juuri paikallisuutensa vuoksi. Niinpä tänä vuonna suosikkini on H. V. Tuuri, vaikka en sen voittoon uskokaan.

Tuurin - tai jonkun muun haastajan kuten Caijuksen - voitto olisi sitä. mitä Suomen raviurheilu kipeästi tarvitsee: vaihtelua ja yllätyksellisyyttä (ja lämmminveristen osalta ulkomaista menestystä kovimmalla tasolla). Evartti ja Retu ovat hienoja hevosia. On silti puuduttavaa, jos ainoa kiinnostava asia avoimissa lähdöissä ja suurkilpailuissa on, kumpiko niistä voittaa. Sama tylsyys koskee kuskeja: Raitala, Raitala, Raitala, hohhoijaa. Ei tietenkään ole Raitalan vika, että hän on taitava ja ajaa laatuhevosia. Mutta kuten jopa norjalaiset itse sanoivat, he toivovat muiden maiden hiihtäjien pystyvän panemaan hanttiin norjalaisille, jotta laji säilyisi kiinnostavana. Niinpä. Vaihtelu virkistää.

Joten onnea matkaan H. V. Tuuri! Ja koska Iikka Nurmonen ajaa Hetviinaa, niin kannatanpa sitten sitä kuningatarkisassa. Hetviina on raatanut pitkään. Sen soisi menestyvän ennen eläkkeelle siirtymistä. Nuoremmat ehtivät sitten saada seppeleensä seuraavissa kisoissa.