Tuli taas vanhasta muistista notkuttua kehän laidalla Sawo Showssa. Alun perin oli tarkoitus jopa osallistua Rosita-havaneesin kanssa junioriluokkaan. Rosita on hauska höyräke, mutta mikään näyttelytykki se ei ole, eikä sitä edes  ole ns. näyttelykoiraksi hankittu. Rositalla  on toki ansionsa, mutta  myös puutteensa. Ajattelin kuitenkin pyöräyttää sen  kehässä hankkimassa jonkin kämäsen EH:n. Eihän siihen kuole, jos koira ei saa vähintään ERI:ä...Ja ainahan tuomari voi yllättää, kuten se puusilmä, joka 2012 antoi kaikille eli n. 40 koiralle ERI:n! Ennen ilmoittautumisajan päättymistä Rosita alkoi kuitenkin irrottaa pentuturkkiaan. Arvelin, että se menee turhan nukkavierun näköiseksi enkä sitten ilmoittanut sitä mukaan. Itse asiassa karvanlähtö jäi maltilliseksi, joten turkin puolesta olisimme voineet räpeltää joukon jatkona.

 
Koiria oli tällä kertaa ilmoitettu aikaisempaa vähemmän: pe 24, la 21, su 14. Olin paikalla sunnuntaina, joten iso osa tämän vuoden osallistujista jäi näkemättä. Eniten tietysti kiinnostivat juniorinartut. Niiden arvostelu meni nappiin eli tuomari Veli-Pekka Kumpumäki oli koirista samaa mieltä kuin minä:) Siitä kuitenkin  yllätyin, että junioriluokan voittanut sinänsä viehättävä nuori narttu pesi koko porukan. Onhan se 10 kuukauden ikäisenä vielä keskentekoinen varsinkin ryhmäkilpailuun lähetettäväksi. Toinen yllätys oli, ettei kumpikaan valiouroksista saanut SA:ta.  Tuomarin linja oli siis tiukka, mille toki  nostan hattua. Lepsuilijat eivät ole mistään kotoisin. Elleivät he ole suorastaan haitaksi rodun kehitykselle, niin eivät ainakaan vie sitä eteenpäin erottamalla oikeasti  jyvät akanoista. Lempituomareitani on aina ollut tiukkis Soile Bister. Ehkä alan tästä lähtien fanittaa myös Kumpumäkeä.
 
Koiranäyttelyissä on  lieveilmiönsä. Tällä kertaa seurasin syrjäsilmällä tiibetinterrierin puunausta trimmauspöydällä. Harmi ettei tullut katsottua ihan kellosta, miten kauan pääosin musta koira seisoi tai makasi auringonpaisteessa, mutta kauan se kesti. Vasta lähempänä arvostelun alkamista koira otettiin teltan varjoon. Toinen samalainen tapaus oli villakoira, joka sentään oli enimmäkseen varjossa ikuisuuksia kestäneen turkin viimeistelyn ajan.  Ellei siinä sitten vaihtunut välillä koira, niitähän ei yksivärisinä erota toisistaan pikavilkaisulla.
 
Ja kukahan on keksinyt tavan läpsiä kehässä koiraa kuonoon (käsi kuonon alle ja nopea läpsäys tai pyyhkäisy  ylöspäin, kädessä kai  nami)? Muistaakseni bongasin tämän tavan esimerkiksi Cruftsin videoita katsoessani. Tarkoitus on varmaan terhakoittaa koiraa. Kehän reunalta homma näyttää hölmöltä varsinkin, jos sitä toistetaan ja toistetaan ja toistetaan. Vaipuuko koira koomaan ilman näitä läppäisyjä?
 
Kolmantena päivänä näyttelypaikka haisi väkevästi koiran pissille. Sille ei tietenkään mitään mahda. En silti ymmärrä, miten näyttelyfanit viihtyvät ulkonäyttelyiden oloissa viikonlopusta toiseen. Mutta minähän en ole koskaan ollut näyttelyfani, vaikka olen harvakseltaan näyttelyissä käynytkin.
 
P.S. Olen katsonut rodun lopulliset  tulokset netistä. Jos ne eivät siellä ole oikein, niin sitten  horisen tässä jutussa.
 
P.S. Savon Sanomien verkkosivuilla tiedotettiin perjantain BIS-koirasta että Norjalainen tuomari Judge Enhh Espen lagotto Romaglonon nimeltä Bagalo Dioro. Just. Mutta onhan sekin jo kehitystä, että näyttelyt huomioidaan viestimissä, ja SS:kin kertoo näyttelystä yleensä ottaen asiallisesti.