Olen lukenut muutaman Tuula-Liina Variksen teoksen. Parhaiten on mieleen jäänyt Kilpikonna ja olkimarsalkka, joka ei ole fiktiota vaan kertoo Variksen ex-puolisosta Pentti Saarikoskesta. Näppituntumaksi on jäänyt, että Varis edustaa aika yllätyksetöntä kirjallisuuden valtavirtaa.

Variksen uutuus Naisen paras ystävä on pienoinen aluevaltaus Varikselta: teoksessa on dekkarin piirteitä vaikka en sitä varsinaisena dekkarina pidäkään. Eipä silti, näillä lajirajoilla ei nykyään ole kummoista merkitystä ja hyvä niin. Teoksen keskeinen henkilö  Juha on auervaara (vieläköhän tämä nimitys tunnetaan?), naisia huijaava niljake. Varis simuloi tarkkakorvaisesti sitä keittiöpsykologian marinoimaa lässytystä, jota me maallikotkin olemme oppineet suoltamaan. Kyllä mieskin osaa puhua tunteellisesti ja tunteista! Paitsi että Juhan puhe on  narsistista itsesääliä ja yksinäisten naisparkojen manipulointia. Varis on rakentanut Juhalle hänen vinoutunutta persoonallisuuttaan selittävän surkean taustan. Se on uskottavasti hahmoteltu: Juhakin on uhri ja sitä rataa, mikä on toisaalta vähän tylsää. Voisiko ketku tai reppana vaihteeksi tulla ihan keskiluokkaisesta tavisperheestä, jolla ei ole luurankojakaan kaapissa? Onko sellaisia olemassa?

Juha tulee tappaneeksi erään naisen, mikä käynnistää kirjan rikosjuonen. Surma tapahtuu lomalla olevan poliisin, Hannan naapurissa, eikä Hanna voi olla sörkkimättä rikostutkintaa. Rikos liippaa toisellakin tavalla läheltä Hannan perhettä. Hui! Muutamassa paikassa on uskottavuus koetuksella. Miksi ihmeessä  laskelmoiva Juha esimerkiksi säilyttää rikoksentekovälineen ja jopa lähettää sen siskolleen? Mutta mitäpä pienistä; enimmäkseen paketti pysyy kasassa. Kirjan lopetus on töksähtävä. Lukijalle tulee jotenkin hölmistynyt olo: aijaa, tähänkö se loppui?

Naisen paras ystävä on nopealukuinen, ankeasta sisällöstään huolimatta suorastaan viihdyttävä mutta ei höttöä. Hyvinvointiyhteiskunnan  kääntöpuoli irvistää taustalla.