Siskollani on tapana kutsua Tuiskua, Pilviä ja Lunaa tassuterapeuteiksi. Kyllähän ne semmoisia ovat. Varsinkin nyt, kun vuodenaikojen kierrossa lähestytään taas pimeyden ydintä ja ihminen mieluummin hautautuisi vällyjen alle talviunille, aina yhtä positiiviset ja iloiset havannat kirkastavat päivän. On hirrrrmu hauskaa, kun lähdetään lenkille. Siellä voi nähdä ja nuuskia vaikka mitä mielenkiintoista! Jos sää on kurja, on hirrrmu kivaa, kun käännytään risteyksestä  kotiin päin. On mahtavaa tulla takaisiin kuivaan ja lämpimään kämppään. Varsinkin Luna saa silloin ilohepulin ja juoksee matot kasaan. Saadaanko koirankeksi, saadaanko, saadaanko? Ai saadaan! Jesh! Onko jo ruoka-aika, onko? Joko kupit on täytetty, joko? Onpa namia, tosin samaa kuin eilen ja toissapäivänä ja sitä edellisenä, mutta kyllä maistuu! Ja massu on täynnä. Nytkö otetaan nokoset? No otetaan. Minä rupean tähän, käperry sinä siihen. Kohta kuuluu tasainen tuhina ja Tuisku-muorin kuorsaus. Elämä on mallillaan ja kaukana kavala maailma.