Kirjailja Anja Snellman on kouluttautunut terapeutiksi. Se näkyy hänen uutuusteoksessaan Lähestyminen, jossa terapeutti yrittää auttaa päihderiippuvaista Ileä. Hesarin haastattelussa Snellmanilta kysyttiin, onko Ile hänen  asiakkaansa. Ei ole, kommentoi Snellman. Tuskin voisi ollakaan. Jo vaitiolovelvollisuus asettaa esteen, samoin ammattietiikka. Eri asia on sitten, että työssään narkkareita tapaava saa ensikäden kokemusta päihderiippuvaisista ja voi hyödyntää kokemuksiaan teoksissaan, kuten muutakin elämänkokemustaan. Eiväthän mitkään kirjat synny tyhjiössä.

Lähestyminen vaikuttaa muutenkin vahvasti omaelämäkerralliselta. Terapeutti muistelee Kreetalla viettämäänsä aikaa aistimusvoimaisesti. Voisi sanoa, että Kreeta on teoksen toinen päähenkilö. Tämäkin perustuu Snellmanin omaan elämään, samoin avioero onnentäyteisten vuosien jälkeen.

 
Lähestyminen on nopealukuinen, pieni, viehättävä kirja. Pidän siitä. Narkkari Ile luonnostellaan varmoin vedoin. Kreetan tuntee suorastaan selkäytimessään: sen lämmön, tuoksut, kukat ja muut kasvit, vuoret ja meren. Varsinkin meren. Ja ihmiset, etenkin pienet, valloittavat  tytöt. Ei jää epäselväksi, miten paljon Snellman on rakastanut Kreetaa ja elämäänsä Kreetalla. Snellman kirjoittaa näennäisen yksinkertaisesti, vaivattomasti. Tekisi mieli sanoa, että kun osaa, ei tarvitse konstailla. Lukijan mieli lepää mutta katse hakeutuu ikkunan harmauteen: aurinko, missä se piileksiikään? Jossain se on. Siihen on uskottava. Siitä on imettävä voimaa. Kreetalla tai Suomessa.