Hänen Suloisuutensa, Sydänten Kuningatar, Valo-olento toisesta todellisuudesta, Pilvi, lähti tuonilmaisiin vuosi sitten. Kaipaan sitä niin. En vieläkään voi ajatella Pilviä silmien kostumatta. En halua mennä eläinlääkäriasemalle, jossa Pilvin eutanasia toteutettiin. Ensi viikolla menemme Lunan kanssa rutiinitoimenpiteisiin toiselle klinikalle.

Kahelia? Niinpä varmaan, mutta olen mielelläni kaheli. Meitä ikääntyviä oli kerran työpaikan kahvipöydän ääressä muutama. Keskustelu kääntyi vanhenemiseen. Totesimme, ettei se aina niin hohdokasta ole, mutta hyvänä puolena on, ettei itseään tarvitse enää ottaa vakavasti. Siitä seuraa, että tulee myös varsin immuuniksi toisten ihmisten mielipiteille. Ajatelkoot mitä lystäävät. 

Blogissani en kuitenkaan aio tämän enempää Pilvin kuolemaa muistella. Jotain rajaa minulllakin.