Jotain hyvää on Ylessäkin: radion sinfoniaorkesteri eli RSO johtajanaan Hannu Lintu. Bändi konsertoi eilen täällä; solistina oli Pekka Kuusisto, joka soitti häikäisevästi A. Hillborgin viulukonserton. Onnistuneessa konsertissa on jotain melkein järkyttävää. Yleisö, noin tuhat henkeä, ja orkesteri tuntuvat hengittävän samaan tahtiin. Esitettävän teoksen päätyttyä seuraa muutamien sekuntien hiljaisuus - ja sitten räjähtävät aplodit. Keskinkertaisessa konsertissa ehtii ajatella niitä näitä. Vangitseva esitys sen sijaan sulkee mielestä pois koko ulkomaailman. Sielu lepää.

RSO:n konserttejahan esitetään radiossa ja televisiossa, mutta live-esitykseen niitä ei toki voi verrata. Tasokkaammilla äänentoistolaiteilla niistä saisi tietenkin enemmän irti kuin  omillani, mutta naapurit saattaisivat joka tapauksessa olla eri mieltä esimerkiksi esityksen volyymista! En muista, esitetäänkö RSO:n konsertteja elokuvateattereissa. Pitää tarkistaa. Konsertin kuunteleminen elokuvateatterissa voisi olla jonkinlainen live-esityksen vaihtoehto.

Olen usein miettinyt, tajuavatko pääkaupunkiseudun asukkaat, miten etuoikeutettuja he ovat asuessaan merkittävien taidelaitosten äärellä: Menet tuosta vain oopperaan, balettiin, RSO:n tai Helsingin kaupunginorkesterin konserttin. Näet parhaat taidenäyttelyt (kyllä, jotain on  tarjolla myös Tamperella ja jopa Mäntässä).  Valitset teatteriesityksistä kiinnostavimmat etkä vain niitä, jotka paikkakunnan ainoa tai ainakin ainoa varteenotettava teatteri esittää. Tai menet katsomaan vaikka hevosesitys Apassionataa tai jotakin stadionkeikkaa, jos ne sattuvat olemaan mielenkiintosi kohteita. Homma hoituu ilman rasittavia järjestelyjä, ellei osallistuminen ole suorastaan mahdotonta. 
 
Tulinpa sitten eilen konsertista kotiin euforisessa tilassa. Otin kännykän pois äänettömältä ja vilkaisin  samalla uutisotsikoita: Venäjän suurlähettiläs ammuttu Turkissa. Rekka ajettu väkijoukkoon Saksassa. Todellisuus iski voimalla päin näköä. Se siitä euforiasta. Kiitokset kuitenkin tästä hengähdystauosta ankeuden keskellä. Vielä meillä on toivoa!