Kennelliitto on taas uusinut kasvattajasitoumuksen sisällön. Ymmärrän, että sitä pitää ajoittain päivittää. Itse olen muistaakseni allekirjoittanut kaksi vähän erilaista sitoumusta. Nyt sitten pitäisi allekirjoittaa tämä uusi vuoden loppuun mennessä. En oikein tiedä, viitsinkö. Ainakin edellisellä kerralla homma hoitui siten, että vasta siinä vaiheessa kun halusi rekata pentueen, piti päättää sitoumuksen uusimisesta. Miksi ei nyt voitu menetellä samalla tavalla?

Tästä sitoumuksesta on myös yritetty nostattaa jotain kohua? Vai miksi se vilahteli jopa tv-uutisissa? Vai olisiko toimittajalla mennyt puurot ja vellit sekaisin eli tarkoitus keskustella jalostusstrategiasta olisi vääntynyt kasvattajasitoumuksen äimistelyyn? No, enpä tiedä, mutta usein olen huomannut, että koira-aiheet ovat yllättävän vaikeita asiaan vihkiytymättömille toimittajille. (Sama tietysti koskee monia muita asioita, mutta sitä ei huomaa, ellei itse ole perillä kyseisestä asiasta.)

Minusta kasvattajasitoumuksen sisältö on asiallinen; vastuuntuntoisen kasvattajan olettaisi toimivan juuri sillä tavalla kuin siinä edellytetään. Eri asia sitten on se, etteivät mitkään sitoumukset koske lusmuja ja luikureita, joita varten sitoumuksia ja määräyksiä pääasiassa tehtaillaan. Siinä mielessä tämäkin sitoumus on turha. Siitä syystä myös harkitsen kahteenkin kertaan, allekirjoitanko sitoumuksen. Alan nimittäin olla kurkkua myöten täynnä sitä kaiken maailman päällepäsmäröintiä, joka kohdistuu kasvattajiin. Osa siitä voi olla tarpeellistakin, osa ei, mutta minua nyt vain tympäisee holhoaminen.

Tosin minulle on itse asiassa jäänyt hämäräksi, saako Kennelliiton jäsen jättää sitoumuksen allekirjoittamatta. Jos saa, niin kasvattajat jakautuisivat kolmeen ryhmään: a) kasvattajasitoumuksen allekirjoittaneet Kennelliiton jäsenet b) Kennelliiton jäsenet, jotka eivät ole allekirjoittaneet sitoumusta c) kasvattajat jotka eivät ole Kennelliiton jäseniä. Miten pennunostajat pysyvät kärryillä näistä vaihtoehdoista? Jos eivät, niin sitoumuksen merkityksestä tipahtaa puolet pois.

Ehkä elämme jonkinlaista koiraharrastuksen murrosvaihetta. Kasvattamisesta on todellakin tullut eräänlainen jokamiehen vapaa-ajanharrastus. Vai kuvitteleeko joku, että ne 50 000 vuotuista pentua syntyvät vain "valantehneille" koiraihmisille, jollaisia kasvattajat muinoin olivat? Sama muutos koskee myös koiranomistajia. Valtava koiramäärä ei mitenkään voi päätyä vain hyviin koteihin koiralle sopiviin oloihin vannoutuneille koiraihmisille. (Koiranhan voi toki omistaa kuka tahansa, mutta koiraihmiseksi synnytään.) Sitten ollaan vaikeuksissa.

Tätä rumbaa sitten yritetään hallita säännösviidakkoa kasvattamalla. Eipä sinänsä käy katteeks Kennelliittoakaan. Toiminta eri intressipiirien ristivedossa ei varmaan  aina ole herkkua. Aika paljon olen viime aikoina pohdiskellut tätä rotukoiraideologiaa, josta olemme (?) niin ylpeitä. Suomessa ja Ruotsissahan on poikkeuksellisen suuri osa koirista nimenomaan rotukoiria. Useimmissa muissa maissa tavisomistajan koira on sekis ja rotukoirat ovat pienehkön piirin harrastus. Tälläkin käytännöllä on puolensa. Taidan kuitenkin pohtia sitä joskus toiste; olen jo eksynyt riittävän kauaksi kasvattajasitoumuksesta!