Sanna Marin on saanut uskomattoman määrän kansainvälistä huomiota, mm.  nelisentataa haastattelupyyntöä. Jopa Hillary Clinton huomioi Suomen nuoret naisministerit twiitissään. Täkäläisen ilmaisjakelulehden toimittajakin oli jalkautunut kadulle kysymään, mitä mieltä kansalaiset ovat uudesta pääministeristä. Muuan nuori nainen vastasi kysymykseen näin: En ole asiasta oikein mitään mieltä, sillä en juuri seuraa politiikkaa. Marinin valinnasta en ollut kuullut. Itselleni politiikka tuntuu vieraalta ja kaukaiselta. (Kaupunkilehti 14.12.2019)

Meille jotka seuraamme politiikkaa enemmän tai vähemmän aktiivisesti, on käsittämätöntä, että joku on voinut välttyä kuulemasta Sanna Marinista. Alkaa olla väsynyttä puhua kuplasta, mutta on kuplautumisessa vinha peräkin. Varsinkaan omaa kuplaa saattaa olla vaikea havaita. En äkkisiltään keksi sukulais- tai tuttavapiiristä ketään, josta olettaisin, ettei hän ole kuullut Marinista. Kaikkihan hänestä ovat kuulleet! 

Mutta ei. Se mikä on itselleni "kaikki",  ei ole koko väestön tasolla kaikki. Tämä kannattaisi varmaan useamminkin muistaa. Olen kyllä funtsinut asiaa silloin, kun puhutaan somen raivostumisesta, somen riehaantumisesta yms. Että paljonkohan ihmisiä jonkin raivon takana oikeasti on ja mikä olisi sellainen määrä koko väestöön suhteutettuna, että sillä olisi oikeasti jotain merkitystä. Joskus toki ilmoitetaan esimerkiksi tykkäyksien, tviittien tai seuraajien määrä, mutta ei aina. Silloin pitää itse päättää, uskooko jutun kirjoittajan näkemykseen somen raivostumisesta vai pitääkö sitä vain tarkoitushakuisena värittämisenä klikkauskien kalastamiseksi.