Echenozin teoksen Minä lähden päähenkilö on taidekauppias Felix Ferrer. Ferrerin taidebisnekset takkuilevat, mutta hän saa vihjeen Kanadan pohjoisrannikolla jäihin juuttuneesta ja haaksirikkoutuneesta aluksesta, jossa pitäisi olla arvokas eskimotaiteen kokoelma - niin kuin sitten onkin. Ferrer, joka myös  on  jättänyt vaimonsa ilmoittamalla hänelle "minä lähden", lähtee tavoittelemaan kokoelmaa. Ferrerin onnistuu roudata kokoelma Ranskaan, jossa se varastetaan häneltä; asialla on kuolleeksi tekeytynyt tuttava. Ferrer pääsee kuitenkin asiasta selville. Jossain välissä Ferrerin  sydän pettää, mutta hän palaa ohitusleikkauksen avulla elävien kirjoihin. Myös sekalainen seurakunta tyttöystäviä liittyy Ferrerin elämään kadotakseen taas siitä pois. Lopussa Ferrer vääntäytyy vaimonsa Suzannen kynnykselle heidän entiseen taloonsa - huomatakseen, ettei paluu ole ainakaan läpihuutojuttu, jos mahdollinen ollenkaan.

Teos on saanut kotimaassaan arvostetun Goncourt-palkinnon ja ollut takakansitekstin mukaan "suurenmoinen arvostelu- ja myyntimenestys". Ahaa. Jos tämä teos on parasta, mitä Ranska voi kirjallisuuden saralla tarjota, arvostan suomalaista kirjallisuutta entistäkin enemmän. Tai sitten kyse on kulttuurieroista. Ehkä sitä suomalaisena on tottunut arvostamaan "painavaa asiaa" siinä missä eteläeurooppalainen suosii  näennäisen kevyttä ironiaa ja "asiaa" huumorin kaapuun puettuna. Onhan esimerkiksi Arto Paasilinna usein väittänyt, että häntä pidetään etelässä filosofisena kirjailijana. Onpa Italiassa ehdotettu myös Nobelin kirjallisuuspalkinnon myöntämistä Paasilinnalle!