Edellisessä jutussani toivoin, että jossain vaiheessa otettaisiin tarkasteltavaksi Ahtisaaren kohtuuton pilkkaaminen varsinkin viihdeohjelmissa. Ennen kaikkea kaipaan vastausta kysymykseen, miksi näin kävi. Miten tekijät mielestään oikeuttivat toimintansa, joka useille kuten itselleni näyttäytyi vastenmielisenä. Muuten en  ollut  kummoinenkaan Ahtisaari-fani; en edes muista, äänestinkö häntä mutta oletan, että en.

Tämän päivän Hesarissa yritetään  avata tätä ilmiötä, mutta kovin heppoisesti. Jo otsikko toistaa vanhaa uskomusta, miten tv-viihde auttoi Ahtisaarta. Holle Holopainen pääsee kahteen otteeseen kertomaan, että Ahtisaaren pilkkaamisen tarkoitus oli hyvä (!), mitä toimittaja ei kyseenalaista. Jukka Puotila puolestaan kertoo, että ensin naurettiin kaikelle, mitä imitaattori ilkesi Marasta esittää. No, kuka nauroi, kuka ei, mutta Puotila puhunee omasta keikkayleisöstään. Lasse Lehtinen oli kuitenkin todennut muutoksen suhtautumisessa jo vuoden 2000 HS:n haastattelussa, kertoo Hesari.

Myös Ilta-Sanomat tarttuu aiheeseen nettisivuillaan. Suvi Kerttulan kirjoittamassa jutussa ei haastatella näitä pilkkaajia  vaan Ahtisaaren aikalaispoliitikkoja ja tutkijaa. Tulos on analyyttisempi ja monipolisempi kuin Hesarin jutussa.

Kaikissa tämän aihepiirin jutuissa haastatellut yleensä kertovat, ettei Ahtisaari juuri välittänyt itseensä kohdistuvasta pilkasta. Niinköhän? Jos hän olisi kertonut pahastumisestaan, siitähän olisi tullut vain uusi irvailun aihe.