Kävimme toissapäivänä pitkästä aikaa mökillä. Puutarhayhdistys auraa tiet parkkipaikoille, mutta loppumatkasta pitää selviytyä omin konstein. Onneksi meillä on melko lyhyt matka parkkikselta omalle portille. Asiaa auttaisi, jos naapurit olisivat käyneet mökeillään ja tampanneet tai kolanneet tien mökilleen. Nyt eivät olleet. Niinpä edessä oli hikinen urakka, kun ensin piti kahlata lumessa perille ja sitten kolata polku mökin pihaan ja sieltä parkkikselle. Lunta oli n. 40 cm, kinostuneissa paikoissa enemmän. Lumisade on jatkunut vielä pari päivää; nyt näyttäisi vähän kirkastuvan ja pakastuvan.

Lumessa on se hyvä puoli, että se suojaa kasveja varsinkin, kun ruusujen talvensuojaturve jäi laittamatta. Sitä ei voi laittaa liian aikaisin, ja sitten pääsi rysähtämällä tullut lumikerros yllättämään. Nyt turve olisikin jo turhake. Aina ei turvekaan auta. Kauheana talvena 2016 turve oli tammikuussa märkää ja lunta olemattoman vähän. Sitten alkoivat paukkupakkaset, lähemmäs 30 astetta, ja loppu on historiaa. Erinäiset kasvit paleltuivat hengiltä, eräältäkin ihmiseltä 30 edellisenä kesänä istutettua ruusua.

Aroniassa oli vielä marjoja, kuten pihlajoissakin, joten kiertelevillä linnuilla on vielä paljon syömistä. Viime kesähän oli sillä tavalla poikkeuksellinen, että suurin osa aronian marjoista oli puoliraakoja pakkasten tullessa. Yläoksilta poimin jonkin verran marjoja aronia-omenahilloa varten, mutta mehuksi asti ne eivät riittäneet.

Lumi, räntä ja kahta puolta nollaa sahaava lämpötila on ollut hankala myös havannankoirille. Tietyntyyppinen nuoskalumi tarttuu niiden turkkiin, jolloin ulkoilulenkki pitää supistaa minimiin. Joskus käy niinkin, että räntää alkaa pyryttää kesken lenkin ja koirat joutuvat ponnistelemaan takaisin kotiin mahtavat lumipallot jalkakarvoissa. Pallukoita voi yrittää pieniä, mutta pois niitä ei kokonaan saa, ja uuttahan kertyy joka askeleella. Kotona koirat pääsevät suoraan suihkuun. Ne  ovat äärettömän tyytyväisen näköisiä, kun lumi on sulatettu lämpimällä vedellä ja turkki kuivattu.