Jaksoin valvoa jonnekin puoli kahteen, mutta heräsin harmikseni ihan normaaliin aikaan. Sepäs siitä. Uudenvuodenaatosta selvittiin kaikella kunnialla. Nykyisistä koirista Luna pelkää ilotulituksen pauketta jonkin verran, Tuisku ja Pilvi eivät välitä siitä pätkääkään. Kokeeksi syötin Lunalle SereneUm:ää. Monet ovat sitä mieltä, ettei Serene auta mitään. Luulisin kuitenkin, että jonkinlaista vaikutusta sillä oli. Tavallisesti Lunalla on ollut vaikeuksia uskaltautua pissille paukkeen aikana, mutta nyt se teki tarpeensa muina koirina yhdeksän tienoilla, ja siitä eteenpäin oltiinkin sitten sisällä.

Ilotulituksenhan olisi saanut aloittaa kuudelta, mutta kun olin Tuiskun kanssa ulkona puolelta, eikös joku paukauttanut kaksi rakettia naapuritalon pihalla. Kyllä otti päähän, vaikka Tuisku ei raketeista välitäkään. Olisin voinut olla Lunan kanssa liikkeellä.

Nykyinen paukuttelu on todella vaatimatonta verrattuna pahimpiin vuosiin. Olen varmaan kertonut niistä jo aikaisemmin, mutta kertaanpa lyhyesti. Mitähän silloin tapahtuikaan, olisiko ollut 80-luvun loppua? Halpenivatko tulitteet vai poistettiinko jokin hankkimiseen tarvittava lupa, en muista. Joka tapauksessa homma kirjaimellisesti räjähti käsiin. Paukuttelu alkoi itsenäsyyspäivän tienoilla ja jatkui niin kauan kuin ihmisillä riitti paukkuja eli pitkälle tammikuuta. Pojat myös tahallaan säikyttelivät jalankulkijoita ja varsinkin koiran kanssa liikkuvia paukuttelemalla jostain piilosta pienempiä ja isompia pommeja juuri, kun ihminen oli sopivasti kohdalla. Varmaan kivaa, aivan, mutta sietämätöntä paukkuaralle koiralle.

Silloinen noutaja pelkäsi paukuttelua vuosi vuodelta pahemmin; lopulta sillä oli rauhoittava lääkitys uutenavuotena. Ensimmäisenä ja mahdollisesti toisena uutenavuotenaan se ei välittänyt paukkeesta, mutta sitten tapahtui käänne. Olin sen kanssa ulkona, kun jostain ammuttiin yllättäen voimakkaasti suhiseva raketti aivan editsemme. Säikähdin itsekin hirveästi, mikä tietenkin lisäsi koiran pelkoa. Tästä alkoi kierre, joka vain paheni. Muuten Kata-koira ei ollut arka. Se ei pelännyt uusia tilanteita, ihmisiä, koiria, alustoja tai mitään. Vain pauketta.

Tämä koira  pelkäsi lopulta kaikenlaista pauketta, jopa napsahduksia. Kun esimerkiksi  päästin koirat irti lammen jäällä ja jää sattui paukahtamaan, se säntäsi rannalle. Varsinkaan illalla en nähnyt ollenkaan, missä se liikkui, mutta kun tulin toisen koiran kanssa kohtaan, jossa tulin pois jäältä, noutaja ilmaantui siihen heti. Se oli seurannut meitä juosten itse rantametsikössä! Muutaman kerran kävi niin, että se säikähdettyään juoksi suoraan kotiin ja odotti meitä omilla rappusilla. Jos huomasin, että Kata suuntasi kotipihaan, en tietenkään lähtenyt toisenkaan koiran kanssa sen pitemmälle vaan tulimme myös kotiin. Kata oli muuten tottelevainen koira, mutta paukahdusta säikähdettyään se muuttui kuuroksi. Tämä piti aina ottaa huomioon. Sitä ei voinut päästää irti paikassa, jossa se olisi voinut juosta autotielle pyrkiessään turvaan eli kotiin.

Missään nimessä en ilotulituksen aikaan päästä koiria irti ja tarkistan, etteivät pannat esim. pääse luistamaan pään yli, vaikka koirat eivät paukuttelua pelkäisikään. Koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu.