TV1:n haastatteluohjelma Itse asiassa kuultuna on lemppareitani. Ohjelma on levollinen, siinä ei soi taustamusiikki ja koska se on melko pitkä, haastateltava ehtii sanoa jotain tolkullista. Sitä paitsi haastateltavina on kiinnostavia eri aloilla elämäntyönsä tehneitä ihmisiä.

Taiteilija Miina Äkkijyrkkä ja filosofi Esa Saarinen esiintyivät peräkkäisinä iltoina. Äkkijyrkkä oli selkeä, havainnollinen ja värikäs, jopa hauska. Erityisesti jäi mieleen kaksi aihelmaa. Ensinnäkin tietysti lehmät. Kun haastattelija kysyi, miksi Äkkijyrkkä kuvaa vain lehmiä, Äkkijyrkkä vastasi jotenkin niin, että lehmäänhän sisältyy kaikki. Ja sitten hän esitti hurmaavan luettelon siitä, mitä näkee lehmässä tai mitä kaikkea lehmä ja lehmällä voi ilmentää. Toinen nappisuoritus oli jumalaan uskomisen perustelu. Muistaakseni se ei sisältänyt ainuttakaan raamatunlausetta tai muuta valmista settiä vaan ilmeisen omakohtaisia, maailmankaikkeutta syleileviä ajatuksia.  Moniko pappi pystyy samaan tuoreuteen? Vaikutuin, mikä on kaltaiselleni syntisäkille harvinaista.

Esa Saarinen on vuosikymenet ollut julkisuuden kiintotähtiä. Niinpä asetuin uteliaana kuuntelemaan, mitä Saarinen on sanottavanaan. Ja mitäpä hän sanoi? Kas kun en muista. Saarinen vastaili haastattelijan kysymyksiin sekavasti ja liian pitkästi niin, että vastauksen fokusta oli hankala erottaa. Se hämmästytti, koska Saarinen on kokenut ja suosittu luennoija.  No, sen muistan, että opiskelijat olivat laskeneet, kuinka monta kertaa Saarinen oli luennossaan maininnut vaimonsa Pipsan. Taisi olla 14! Lapsuudesta kertomisessa  oli konkretiaa, mutta filosofijuus, tuota noin. Vika saattaa toki olla kuulijassa eli minussa. Ehkä olen liian pöljä ymmärtämään Saarisen ajatuksen lentoa.