Olen aina tiennyt - tai olettanut - että Olli Jalonen rankataan kirjailijoiden kärkikaartiin. Oma kosketuspintani Jalosen tuotantoon on kuitenkin ohut, ellen sanoisi olematon. Muistan vain yhden kesämökillä ajelehtivan romaanin, jonka joka kesä aloitan ja jätän kesken. Pitänee seuraavalla mökkireissulla katsoa, mistä kirjasta on kyse. Taivaanpallon lukemisen olin sentään aloittanut ennen kuin siitä tuli  Finlandia-palkintoehdokas.

Taivaanpallo asemoituu aika yllättävään paikkaan ja aikaan: Saint Helenan saarelle (ja siitä Lontooseen) 1600-luvulla. Kertojana on  enimmäkseen Angus, alkujaan muistaakseni kuusivuotias. Tarinan edetessä hän varttuu teini-ikäiseksi. En  ole koskaan ollut järin  innostunut siitä, että aikuinen yrittää asettua lapsen pään sisään ja pyrkii sitten  kuvaamaan lapsen havainto- ja kokemusmaailmaa lapsekkaasti. Usein tuloksena on "tuoreutta" tavoittelevaa mutta  teennäistä ja pikkuvanhaa elämänilmiöiden ihmettelyä. Jalosen ammattitaito kuitenkin pelastaa pahimmalta ärsytykseltä, eikä Anguksen kasvaessa  ole enää niin suurta tarvettakaan lapsekkuudelle.

Anguksen ja hänen perheensä - leskiäiti, sisko ja myöhemmin molempien  lapset - elämä on mullistunut, kun saarella on vieraillut pari  nuorta miestä tekemässä tieteellisiä tutkimuksia. Näistä kahdesta tärkeämpi on tähtitieteilijä Halley, joka opettaa myös Anguksen tarkkailemaan lintuja ja tähtiä. Tätä tarkkailua Angus jatkaa vielä senkin jälkeen, kun miehet ovat poistuneet saarelta. Perheyhteisöön liittyy myös pastori Burch. Hän opettaa Anguksen lukemaan, mikä on tietenkin  harvinainen taito Anguksen asemassa olevalle lapselle. 

Anguksen perhe joutuu yhteisön hylkimäksi, koska lapset Adam ja Thomas ovat äpäriä, kuten heitä nimitetään. Kaikki  eivät hyväksy myöskään pastorin ja Anguksen äidin suhdetta. Perheen ahdinkoa lisäävät myös saarella vellovat poliittis-uskonnolliset intrigit. He haluaisivatkin palata Englantiin, mutta saarelta ei niin vain lähdetä. Ratkaisuksi keksitään, että Angus salakuljetetaan ja piilotetaan Englantiin menevään laivaan, tavoitteenaan hakea apua herra Halleylta.  Anguksen paon mahdollistaa isosisko Annin uhrautuminen.

Anguksen elämässä kääntyy uusi lehti. Hirveän laivamatkan jälkeen hän onnistuu kuin onnistuukin löytämään herra Halleyn ja pääsee tämän luo asumaan, vaimon ankarasta vastustuksesta huolimatta. Halley on periaatteessa tiedemies. Hänen maailmankuvaansa ei enää hallitse perinteinen taikausko mutta ei  uskontokaan. Angusta hän opettaa seuraavasti:

Niin Angus se on niin että me elämme kahdessa todellisuudessa. Ensin on se missä olemme. Sitten on se mitä ajattelemme olevan. Ensin on kovat kivet ja suolainen meri ja maapllo pyörii ja kiertää aurinkoa. Sitten on meidän vahvoja ajatuksiamme että vielä muutakin täytyy olla. Niitä me yritämme löytää ja todistaa. Ymmärrätkö?

   Kyllä herra Halley, sanon, mutta en ole ollenkaan varma, ymmärränkö.

  Kun asiat ovat yhtä aikaa ajatuksissa mutta myös ulkopuolella, ne ovat mitattavissa. Jos jokin on vain kuvitelmissa ja uskomisessa, se on vähän eri asia. Mutta näitä sinun ei kannata vielä muille puhua vaan riittää kun painat nuoreen päähäsi itämään. 

   Kyllä herra Halley, sanon ja juuri silloin minusta tuntuu että ymmärränkin. Se on iso hetki. (s. 342)

Yllä olevassa sitaatissa tiivistyy mielestäni Taivaanpallon kova ydin, se mistä teoksessa on kyse. Ihmiskunnan keihäänkärki ei enää ole uskonto vaan mitattavissa oleviin havaintoihin nojaava tiede. Kun tämä periaate on omaksuttu,  kulttuurievoluutio on edennyt harppauksin. Helposti se ei tietenkään ole käynyt, eikä käy. Tiede ei kenties selitä kaikesta kaikkea, mutta se on ainoa kilpemme huuhaata vastaan ja ainoa aseemme paremman, tai edes siedettävän, huomisen rakentamiseksi. Valppautta se meiltä vaatii, toki.

Jalonen on kirjoittanut hienon romaanin. Kiitos!