No niin, nyt sitten pitäisi jokaisen kirjallisuuden harrastajan lukea David Foster Wallacen  romaani Päättymätön riemu, tai ainakin yrittää lukea tai ainakin teeskennellä  lukeneensa. Tähän asti on voinut turvautua puutteelliseen kielitaitoon: en osaa engantia riittävän hyvin lukeakseni Wallacea. Nyt  Tero Valkonen on vihdoin suomentanut tämän teoksen. Rahoitusta projektiin on saatu Kari Hotakaiselta. Hienoa!

 Katsoin, paljonko teoksesta on varauksia kirjastossa: 28 (lainattavissa 4). Se on itse asissa vähän, mutta ihmiset varmaan tarvitsevat aikaa 1061-sivuisen järkäleen lukemiseen. Ihan heti sitä ei siis kirjastosta saa, jos kaikki käyttävät sen lukemiseen koko tai lähes koko laina-ajan. Niin että pitäisikö kirja  ostaa? Sitten sitä saisi tankata eteenpäin kaikessa rauhassa tuijottamatta eräpäivän lähestymistä. Esimerkiksi  Miki Liukkosen romaanin O kanssa minulle kävi aikoinaan siten, että laina-aika loppui ennen kuin olin lukenut teoksen loppuun. Siitä oli tietenkin paljon varauksia, joten en saanut laina-aikaa jatkettua. Loppuosan lukeminen siirtyikin hamaan tulevaisuuteen.

Liukkosen teksti on helppolukuista, minkä vuoksi muhkea sivumäärä pysyy siedettävänä urakkana. Samaa ei  ilmeisesti voi odottaa Wallacen romaanilta. Tämän päivän Hesarissa julkaistu Tommi Melenderin arvostelu lohduttaa, että Päättymätön riemu on perusasetelmiltaan yksinkertainen.  Muuta yksinkertaista siinä ei kai olekaan. Mutta yrittää pitää. Jos joutuu nostamaan kädet pystyyn ja toteamaan, ettei kärsivällisyys tai järki riitä Wallacen selättämiseen, niin ei sitten.