Taustaksi pari tarinaa. Naapuriin ostetaan koiranpentu, jota ylpeä omistaja minulle esittelee: - Ajateltiin, että hankitaan kunnollinen, ja sen vuoksi ostettiin oikeasta kennelistä eikä miltään yksityiseltä. Sitten naapuri meni vähän vaikean näköiseksi ja alkoi paikkailla sanomisiaan. Ahaa, tajusin, naapuri tiesi, että minäkin kasvatan pentueen silloin, toisen tällöin. Minulla ei kuitenkaan ole kenneltiloja vaan koirat majailevat asunnossa eikä niitä ole laumoittain,  joten olen varmaan sellainen "yksityinen", jollaista hän juuri tuli moittineeksi. Kului joitakin vuosia, kunnes tämä "oikea kennel" joutui rekisteröintikieltoon virheellisten rekisteripapereiden vuoksi. Että semmonen tappaus.

Toinen esimerkki: Minulla oli pentue myynnissä. Joku pennun kyselijä soittti: - Hei, kun sinulla on se koiratarha, niin ajattelin kysyä, olisko vielä tyttöpentua vapaana. Juu, minulla ei ole koiratarhaa kuten yllä olen kertonut. Sana kennel on suomen kielessä valitettavan  epäselvä. Sillä voidaan todella tarkoittaa paikkaa, jossa koirat asuvat eli kenneltiloja, ja toisaalta kennelnimellistä kasvattajaa. Nämä puolestaan voivat erota toisistaan huimasti. On niitä jotka eivät juuri eroa "yksityisistä" eli kennelnimettömistä satunnaiskasvattajista ja toisaalta ammattikasvattajia ja kaikkea siltä väliltä.

Omat koirani ovat olleet taustaltaan vaihtelevia; olen vissiin kertonut asiasta tässä blogissa jo aikaisemmin? Senpä vuoksi mahdollisimman lyhyesti: terveen, hyväluonteisen, rodunomaisen ulkomuodon omaavan koiran voi saada sekä pieneltä että suurelta kasvattajalta kuin myös "yksityiseltä". Ei kuitenkaan ole pahitteeksi tietää, mitä etsii ja haluaa. Ja tiedon puute onkin monen ensimmäistä koiraansa hankkivan kompastuskivi, mikä tarjoaa hyvän sauman kaiken maailman lusmujen ja luikureiden sumutukselle. Toinen ongelma on, että kotikoirien pennuttajat eivät usein juuri osaa neuvoa uutta koiranomistajaa eivätkä anna mukaan kirjallisia hoito-ohjeita.

Mitä sitten pitäisi haluta? Jos tuttavapiirissä on joku tervejärkeinen kokenut koiraharrastaja, sellaiselta kannattaa pyytää apua. Tervejärkinen neuvoja ymmärtää, että koiranostajien tarpeet voivat olla  erilaisia kuin hänen omansa. Yksi hakee kisatykkiä, toinen näyttelykoiraa, kolmas kotimussukkaa.  Jos opastaja vielä tuntee rodun, josta pentua ollaan etsimässä, niin aina parempi. Ja parhaassa tapauksessa hän osaa vielä auttaa pennun valitsemisessa, ellei sitten  kasvattajalla ole tapana valita itse pennut niiden varaajille. Vitsi on siinä, etteivät kaikki muotovalioiden jälkeläisetkään ole potentiaalisia serttivoittajia eivätkä näyttelytuloksettomien vanhempien jälkeläiset varmoja T:n koiria. Tai että pennut ovat luonteeltaan erilaisia. Tai että yhdestä saattaisi se kisatykki tullakin, mutta toisesta todennäköisimmin ei. Jne.

Jos tällaista opastajaa ei ole, niin silloin ei auta kuin pitää pää kylmänä ja luottaa omaan järkeensä ja vaistoonsa. Useimmiten se on aivan toimiva ratkaisu!

Niin tai näin, 8 - 10 viikon ikäinen pentu on aina kuin arpa. Siitä voi tulla se unelmien koira tai  ihan vaan taviskoira. Joka tapauksessa se on ansainnut omistajansa huolenpidon ja rakkauden.