Tämä on niitä iäisyysasioita, joihin sunnilleen oksettaa puuttua. Mutta olkoon; vielä tämän kerran sanon jotain, mitä olen varmasti sanonut aikaisemminkin. Miksi siis vielä kerran? Siksi, että isot koirat ovat taas tappaneet pienempiään ja jälleen kerran eräissä keskusteluissa syy tapahtuneeseen halutaan vierittää pienen koiran omistajan niskoille. Kas kun pieni koira niin kun provosoi, ja sit ison koiran omistaja ei pysty pitämään suuttunutta koiraansa hallinnassa (ellei se sitten alun alkaenkin ole irti), vaikka se onkin koulutettu päinvastoin kuin se ärsyttävä pikku räksy, jonka se sattuu tappamaan. Nooh, sattuuhan sitä. Mitä näillä lamppuharjoilla ja mopeilla oikeesti edes tekee! Häh?

Voi hemmetin, hemmetin hemmetti (anteeksi tämä ilmaisu)! Olen omistanut sekä isoja että pieniä koiria enkä näin ollen kuulu tässä asiassa kumpaankaan leiriin. Kun aikoinaan liikuin kahden säkäkorkeudeltaan 60-senttisen koiran kanssa, minusta oli päivänselvää, että voin tehdä niin ainoastaan, jos koirat pysyvät kaikissa tilanteissa lapasessa. Ellei tähän pysty, ei pidä ottaa sitä isoa koiraa! Rotuja on niin paljon, että itse kullekin löytyy koira, jonka kanssa pärjää fyysisten voimien ja koulutustaitojen tai viitseliäisyyden suhteen. Naurettavinta on, miten isojen koirien omistajat korostavat pienen koiran kouluttamisen tärkeyttä, mutta ovat konfliktitilanteiden jälkeen valmiita puolustamaan ison koiran omistajaa, joka ei ole saanut koiraansa tottelemaan eli on siis epäonnistunut kouluttamisessa. Oletan nimittäin, että ison koiran omistaja yrittää kieltää koiraansa hyökkäämästä. Oletankohan liikaa?

Miksi pikku koirien omistajat eivät opeta koiraansa olemaan haukkumatta eli "provosoimatta"?  Juu -  tässä asiassa heillä on joskus parantamisen varaa. Piskin ei tarvitse antaa huutaa kurkku suorana. Räkytys ei ole kuin luonnonvoima, jolle ei mitään mahda. Mutta isojen omistajilta jää usein huomaamatta, että eivät hekään ole opettaneet koiraansa olemaan haukkumatta. Koira nyt vaan sattuu olemaan sellaista tyyppiä, jonka rotuominaisuuksiin ja toimenkuvaan ei kuulu herkkähaukkuisuus. Haukkumattomuus on tällaiselle koiralle luontaista. Monet pikku koirat sen sijaan on aikoinaan jalostettu nimenomaan valppaiksi äänenantajiksi. Tällaisen koiran itse asiassa pitäisi haukkua, jolloin sen vierottaminen haukkumisesta voi olla hikinen urakka ja vastoin koiran perusluonnetta. Tämän lisäksi monet pienet koirat haukkuvat pelosta, ymmärrettävästi, jos vastassa on niitä monin verroin suurempi, aggresiivinen lajikumppani.

Olen usein miettinyt myös meidän ihmisten osuutta näihin koirien välisiin rähinöihin: miten paljon itse provosoimme niitä? Suomessahan koirat on pidettävä taajamissa kiinni, eivätkä ne opi kohtaamaan toisiaan luontevasti varsinkin, kun ohittamisenkin pitää sujua "ohjesäännön mukaan" ollaksemme onnistuneita koiranomistajia. (Tässä asiassa oltiin ennenvanhaan rennompia.) Niinpä ihmiset jännittyvät, kun näkevät toisen koirakon tulevan vastaan. Pienen koiran taluttaja pelkää isoa ja heijastaa tämän pelon koiraansa, joka luonteensa mukaisesti joko alkaa myös pelätä tai puolustaa omistajaansa. Ison koiran omistaja halveksii vastaan tulevaa räksyä omistajineen ja ennakoi vaikeuksia, minkä hänen koiransa vaistoaa ja käyttäytyy sen mukaisesti. Jep - voin olla väärässäkin. Sepä ei minua haittaa.

Lopuksi puutun vielä yhteen omituisuuteen, joka tulee näissä keskusteluissa aina esille: ruvetaan vinkumaan, että pienetkin koirat voivat olla aggressiivisia, nekin voivat purra ja purevatkin! No voi kyynel! Niinhän ne voivat olla ja niin ne voivat tehdä. Kukapa ei tuntisi jotain kiukkuista chihua, ja jos ei tunne, niin kannattaa katsoa vaikka Cesar Millanin Koirakuiskaajaa televisiosta. Mutta siitä ei päästä mihinkään, että kiukkuinen chihu on eri asia kuin raivokas rottweiler.

P.S. Olen aina ihaillut rauhallisia ja tasapainoisia rotikoita. Minulla ei ole kerrassaan mitään tätä rotua vastaan, kunhan ne vain pysyvät rauhallisina ja tasapainoisina - ja oikeissa käsissä.