Erokirjoja pukkaa markkinoille. Sellaisen on kirjoittanut myös Riikka Pulkkinen, joka on lempikirjailijoitani. Kirja on varauksessa, mutta sitä odotellessa luin ruotsalaisen Martina Haagin romaanin Olin niin varma meistä. Erosta on siinäkin kyse. Petralla ja Andersilla on talo, kaksi lasta ja koiraa sekä kissa. Söpöä, mutta idylli rakoilee. Petra alkaa epäillä, että hänen miehellään on suhde. Ensin mies kiistää kaiken, mutta haluaa lopulta erota, koska on rakastunut työtoveriinsa Klaraan. 

Petran maailma romahtaa. Hän haluaa viimeiseen asti uskoa, että Anders tulee katumapäälle ja palaa perheensä pariin. Mutta ei. Saatuaan itseään vähän kokoon hajonnut Petra lähtee tuntureille tuuraamaan autiotuvan vahtia, joka on sairastunut. Fyysistä etäisyyttä entisen elämän Tukholmaan on riittävästi, mutta piina on pään sisällä eikä sitä pääse pakoon. Parantaako luonto?

Martina Haag on itse kokenut avioeron vuonna 2014. Hän on siis aiheensa kannalta todellinen kokemusasiantuntija. Minkä verran teoksessa on omakohtaisuutta, jää arvailuksi ainakin minulle, eikä sillä ole merkitystäkään. Petran tuntemuksia on joka tapauksessa kuvattu uskottavasti ja riipaisevasti. Anders jää taustalle. Tuntureille sijoittuvaan osioon  on vähän turhanpäiväisesti yritetty lisätä jännitystä salaperäisen järven avulla. Sinne ei saa mennä! Hui. Minusta on  aivan tarpeeksi kamalaa, että naisihminen on yksin hornantuutissa majassa, jonne voi tupsahtaa vaellusreitiltä kuka tahansa. Huvittavaa kyllä, sietämättömimmät majalla vierailijat ovat norjalaisia.

Olin niin varma meistä  ei räjäytä tajuntaa mutta on riittävän kiinnostava tullakseen luetuksi.