Kasvattajat ilmoittavat  mieluusti, että kasvatus on ihan vaan pienimuotoista: keittiön tai olohuoneen  nurkassa perheen keskellä kasvaa pentue silloin, toinen tällöin. Mutta missä menee pienimuotoisuuden raja? Onko kasvatus pienimuotoista, jos koiria on kotona kymmenkunta sekä sijoituksessa lisää, ja pentueita syntyy 4 - 5 vuodessa. Minusta ei. Minulle pienimuotoinen kasvatus tarkoittaa korkeintaan 1 - 2 pentuetta vuosittain - eikä sitä ainoaakaan välttämättä joka vuosi teetetä.

Pienimuotoisuuden raamit ovat toki  mielipidekysymys, mutta ymmärrän hyvin myös sen, että kasvattajat haluavat nimittää kasvatustaan pienimuotoiseksi, koska sillä on julkisuudessa myönteinen imago päinvastoin kuin pentutehtaalla. Pentutehtaaksi tulkitseminen on sitä paitsi  menossa överiksi. Eräässäkin nettikeskustelussa joku myöhäisteini ilmoitti, että yhdellä  kotikoiranartulla pentuja teettävä kasvattaja on tehtailija, jos pentue ei täytä hänen tiukkoja vaatimuksiaan yhdistelmän laadulle. Tällaisessa käsitteiden hämärtämisessä ei ole mitään tolkkua, kuten ei myöskään siinä, että "tehtailijoiden" luokse  mennään valeostajina nuuskimaan paikkoja tai soitetaan puheluita, joiden tarkoituksena ei alun perinkään ole oikeasti ostaa pentua "tehtailijalta". Näistä sitten raportoidaan netissä tyyliin: "Koirat oli kesähelteellä pihalla; sisälle me ei päästy ollenkaan. Siinä on jotain  hämärää.  Onkohan se tehdas?" Jäitä hatuun, teinit!

Meillä Suomessa ei onneksi lainkaan ole jenkkityylisiä puppy mills - pentuhautomoita, eikä pentuja saa myydä lemmikkikaupoissa. Suurehkoja kenneleitä on, mutta kuinka paljon, sitä en tiedä. Valitettavasti olen vieraillut vain kahdessa suomalaisessa, ammattimaisesti koiria kasvattavassa kennelissä, joista ainakin toinen on alkuperäisessä muodossaan aikoja sitten lopettanut toimintansa; toinen taitaa pyöriä lapsien tuella tai nimissä. Näissä kenneleissä kasvatettiin 4 - 5 rotua. Kummassakin kenneltilat ja koirat olivat siistejä, ja varsinkin ensin mainitussa koirat iloisia ja sosiaalisia, mikä on osittain rotukysymyskin.

Tämä on mitalin toinen puoli. Toinen on sitten se, että Suomessakin on paljastunut ikäviä eläinrääkkäystapauksia. Ansioituneidenkin kasvattajien harrastus on karannut käsistä, tai omistajan hoteisiin on päätynyt kymmenittäin keskenään lisääntyviä pikku koiria ja vähän isompiakin. On käynyt myös ilmi, että koiria kaupataan paperillisina ja paperittomina (välipentueet) ja siinä ohessa myydään ja/tai välitetään tuontipentuja, jotka niin ikään voivat olla rekisteröityjä tai rekkaamattomia tai joilla mainostetaan olevan "EU-passi". Tällainen toiminta pysyy hengissä, jos on kysyntää. Ilmeisesti on. Niin kauan kuin nämä jobbarit noudattavat lakia eivätkä tingi koirien hyvinvoinnista, ei kyse ole rikollisuudesta, mutta näitä vain kaupallisin tavoittein suurehkolla volyymilla operoivia toimijoita  voi hyvällä syyllä nimittää tehtailijoiksi.