Taloyhtiö piti vuosikokouksen. On edetty henkilövalintoihin. Pj. pyytää ehdottamaan pöytäkirjantarkastajia.  Eräs ihminen ehdottaa itseään, ja pian toinen. Talon vanha kaarti kohottelee hieman kulmakarvojaan, mutta mikäs siinä: tylsä rutiinihommahan on kyseessä. Siirrytään hallituksen valintaan. Viidestä jäsenestä oikeastaan vain yksi haluaa jatkaa. Niin että tehkääpä ehdotuksia! Eräs nuori mies ehdottaa itseään, samoin nuori nainen. Muuan mies ehdottaa vaimoaan. Hämmästyneitä katseita, varovaista sipinää. Sitten yksi luopuviksi ilmoittautuneista saadaan houkuteltua jatkamaan - ja hallitus on kasassa.
 
Seuraavana päivänä pihaparlamentti käsittelee hallituksen valintaa: hyvä että hallitukseen on halukkaita, mutta ei vaan meidän aikaan olisi tullut kysymykseen ehdottaa itse itseään. Eipä! Huvittavaa kyllä, muutaman päivän päästä Hesari kertoo demareiden puoluekokouksesta, miten vanhat jäärät hämmästelevät sitä, että ihmiset ehdottavat itseään. Pertti Paasion suulla todetaan, että aikaisemmin moinen olisi ollut varmin tapa olla tulematta valituksi.
 
Ajat muuttuvat! Minun sukupolvelleni on vielä opetettu, ettei itsestään pidä tehdä numeroa, että vaatimattomuus kaunistaa. Niillä eväillä ei varmaankaan ura urkenisi nykyisillä työmarkkinoilla! Kolmikymppiset ovatkin toista maata, tottuneita markkinoimaan itseään kursailematta.