Aivan ensiksi haluan sanoa, että jokainen päättää tietenkin itse, millaisissa vetimissä haluaa esiintyä koiranäyttelyissä. Jos haluaa esittää koiransa bikineissä tai pyjamassa, niin siitä vaan. Mutta siis, en voi kuin ihmetellä näitä piukkoja jakkupukuja (tai bleiseriä + minihametta), joissa varsinkin nuoret naiset esittävät koiria (me  vanhemmat harputhan emme näihin makkaransuoliin mahtuisikaan). Juuri ja juuri ymmärrän, että esim. johonkin SM-junnuhandleriin halutaan "juhlavampaa" vaatetusta, mutta tusinanäyttelyn asuksi  jakkupuku on minusta hassu valinta. Rodullakin on merkitystä. Puudelin tai koristekoiran esittäjän jakkupuku ei näytä niin oudolta kuin liikunnallisen metsästys- tai  muun käyttökoiran handlaajan, joka sitten yrittää juosta vauhdikkaasti koiransa rinnalla saadakseen sen liikkeet kunnolla esitetyksi. Näyttelykehissä valitettavan harvinaisiksi käyneet miehet eivät sentään patsastele kokopuvuissa ja kravaatti kaulassa, ainakaan tusinanäyttelyissä.

Miehiä kyllä näkee mehtäukkojen ryhmiksissä. Rakastan niitä. Siellä tulee tunne, että arvioinnin kohteena vielä ovat koirat ja vain koirat, ei  koiran esittäminen eikä puleeraaminen. Voin olla väärässäkin. Ulkopuolisen silmin monet asiat vaikuttavat erilaisilta kuin sisältä katsoen. Metsästyskoiraharrastus ja metsästäminen ovat alkaneet naisistua. Toivottavasti harrastukseen valikoituu ihmisiä, joille mehtäukkomentaliteettti ei ole vierasta. Vai näemmekö tulevaisuudessa piukat jakkupuvut myös pystykorvakehässä?

En ymmärrä yhtään sitäkään, että vaatetuksella - kuulemma - kunnioitetaan tuomaria. Haloo! Tuomari on tavis, jonka harrastuksena on tuomarointi. Pukeutuvatko ihmiset potkupallo-otteluun kunnioittaakseen ottelun tuomareita, joiden harrastuksena on toimia potkupallotuomarina? Kunnioituskin pitää sitä paitsi ansaita. Kunnioitan asiansa osaavaa tuomaria menemälllä toistekin hänen kehäänsä ja kierrän kaukaa ne, joiden arvostelu ei ole arpomista kummempaa.

Tavallisessa näyttelyssä riittävät mielestäni siistit, käytännölliset vaatteet. Messarin ryhmäkilpailujen ja loppukilpailun tasolla rimaa voi vähän nostaa. Sitä käytännöllisyyttä voisi kyllä joskus vähän pohtia. Televisiossa Victoria S. kiikutti ensimmäiseen näyttelyynsä lähtevälle tukevat rintsikat. Ei pöllömpi idea. Ehkä kehän reunalla on niitäkin, joista on hauska seurata, pysyvätkö esittäjän tissit topin sisässä vai eivät tai näkyykö persvako roiskeläpässä pyllistelevän ahterista. Mutta niin, hmm, anteeksi vain, joskus mieleen hiipii myötähäpeä. Ei sen vuoksi, millaisia ihmiset ovat (jokaisella on luovuttamaton oikeus olla sellainen kuin on) vaan sen vuoksi, mitä he ovat päälleen laittaneet.

 Aivan oma lukunsa ovat sitten suuren maailman iltapukunäyttelyt, joita on juurrutettu Suomeenkin. Että osaa olla vastenmielistä ja naurettavaa! Ne kertovat surullista viestiä siitä, miten kauaksi osa koiraharrastajista on etääntynyt harrastuksensa kohteesta, koirasta. Koira on eläin.