(Huom! Saattaa sisältää juonipaljastuksia.)

Amerikkalainen tyttö oli ensimmäinen lukemani Monika Fagerholmin teos. Olin vähän pöllämystynyt: mitä, onko tämä nyt vähän sekavaa vai olenko ihan tyhmä. Siitä lukeminen sitten lutviutui, kun totuin Fagerholmin tyyliin -  ja ihastuin siihen. Miten sitä luonnehtisi: impressionistista, rapsodista, läikähtelevää? Jotain sellaista. Kun siis tartuin Fagerholmin seuraavaan romaaniin Säihkenäyttämöllä, olin jo rutinoitunut Fagerholm-fani. Ja kun huomasin, että Fagerholmilta ilmestyy uutuus, Kuka tappoi bambin, olin innoissani. Enkä pettynyt tälläkään kertaa.

Pikkukaupungissa on tapahtunut joukkoraiskaus. Neljä bättre folkin kultapoikaa on raiskannut raa'asti tytön, joka on pöllähtänyt heidän joukkoonsa jostain nuorisokodin tapaisesta. Nathan-niminen sälli on ihastunut tähän tyttöön, Saschaan, joka kuitenkin jättää hänet. Sitä Nathan ei voi sietää, mikä käynnistää irvokkaan koston. Skandaali pyritään painamaaan villaisella eli kuittaamaan rahalla, mutta yksi osallistujista tulee tunnontuskiin ja ilmoittaa teosta poliisille. 

Teon seuraukset järisyttävät yhteisöä, eniten tietenkin siihen osallistuneita ja heidän läheisiään. Pitäisi jatkaa eteenpäin, mutta kaikilta se ei onnistu. Kulissit repeilevät, avioliitot sortuvat, loistava tulevaisuus luhistuu, ystävyyssuhteet katkeavat ja kääntyvät vihaksi. Yhteisö kääntää selkänsä; nokkimisjärjestys muuttuu. Toiset selviävät paremmin kuten Gusten, jonka katastrofin jälkeistä elämää seurataan pidemmälle. Gustenin pelastus on rakastuminen Emmyyn, jonka lapsuudenystävä Saga-Lill toimii sittemmin jonkinlaisena kitkeränä vara-Emmynä. Ja sitten on Cosmo, joka suunnittelee tekevänsä tragediasta elokuvan. Kiristystä? Raha ratkaisee tämän suunnitelman kohtalon.

Tässä jutussa mainitut kolme romaania muistuttavat toisiaan, enkä nyt tarkoita vain niiden  tyyliä. Se ei tietenkään ole mikään ihme; kirjailijoilla on mieltymyksensä myös aihepiirien suhteen. Pieni yhteisö, jota nuori nainen hämmentää ja  jopa järisyttää ja johon se joutuu reagoimaan halusipa tai ei,  on Fagerholmin heiniä. Tämän Fagerholm osaa. Hienoa. Odotan kiinnostuneena, mihin Fagerholm suuntautuu seuraavassa teoksessaan.