Olen katsonut vain muutamia vaalitenttejä; ne ovat aika puuduttavia. Eilisen Yle1:n tentin katsoin, koska siinä olivat mukana kaikki puoluejohtajat. En odottanut, että esille tulisi uusia asioita tai uusia näkökulmia. Kiinnosti, miten puoluejohtajat muuten selviävät.

Melkeinpä nostan hattua. Puheenjohtajat vaikuttivat suht freeseiltä ja onnistuivat peittämään mahdollisen tympääntymisensä, vaikka takana on jo pitkä kampanja ja lukuisat itseään toistavat tentit. Kukaan ei polttanut päreitään, vaikka Antti Rinne oli jossain vaiheessa kireähkö. Se varmaan kuuluu hänen luonteeseensa. Rkp:n Carl Haglund oli kuin loukkaantunut pikkupoika. Callea oli nimittäin moitittu puolustusministerien kirjelmästä. Yhyy. Asialla ei tosin ole vaalien kannalta mitään merkitystä. Ruåtsalaiset äänestävät joka tapauksessa omiaan, teki tai sanoi puoluejohtaja mitä tahansa, eivätkä muut toisaalta äänestä Rkp:tä. 

Stubb onnistui ajoittain loihtimaan piukeaan olemukseensa lämpöä ja välittömyyttä ja pääsi jopa hymyilemään. Numeroituja luetteloita ei  juuri kuultu, onneksi. Entisestään levinnyt Soini istuu kuin Buddha ja esiintyy korostetun rauhallisesti kieli keskellä suuta: Ommmm. Nyt ei heitelty soinismeja. Arhinmäki näyttäytyi tosikkona, Niinistö ei pälättänyt liikaa ja oli muuten melko rento. Räsäseen kiinnittyy huomio ainona  naisena herraköörissä.

Eniten kiinnosti mahdollinen tuleva pääministeri Sipilä. En saanut hänestä enempää irti kuin aikaisemminkaan enkä edelleenkään ymmärrä hänen  suurta suosiotaan. Minusta on kiusallista, etteivät muut puoluejohtajat pyri tiukasti haastamaan Sipilää. Neljän suurimman puolueen johtajat otettiin erikseen Pekka Ervastin tentattaviksi. Hän kysyi Sipilältä tämän terveydestä, mitä Haglund paheksui, mielestäni aiheettomasti. Pääministerin jaksamisella on merkitystä. Nuori Katainenkin oli välillä todella uupuneen oloinen, niin koville hommassa joutuu. En kaipaa suomalaiseen vaalitaisteluun jenkkityylin mautonta loanheittoa, mutta tärkeisiin asemiin päätyvien poliitikkojen henkilökohtaisilla ominaisuuksilla on merkitystä ja niistä on voitava korrektisti puhua.

Mutta Paasikivi? Vanha vitsi on, etteivät menneisyyden poliitikot pärjäisi nykyajan mediamyllytyksessä. Valokuvissa ja filminpätkissä he vaikuttavat vanhoita, nukkavieruilta, väsähtäneiltä, tylyiltä, vaivaantuneita ja ties miltä. Se ei estänyt heitä nousemasta asemiin ja hoitamaan tehtäviään kansakunnnan parhaaksi. Kekkonen kylläkin oli toista maata. Erinomaisena esiintyjänä ja karismaattisena tyyppinä hän olisi varmaan klaarannut tentit loistavasti, ellei sitten olisi kompastunut ylimieliseen sivalteluun. Mutta nykyään mediajulkisuus suosii tietynlaisia ihmisiä eikä se ole yksinomaan hyvä asia. Kyse on vähän samasta ongelmasta kuin ekstroverttien ja "hyvien tyyppien"  suosimisessa työelämässä, vaikka introverttien ja pikkasen hankalien työpanos saattaisi olla yhtä hyvä tai parempi.