Elisessä Ukrainan tukikonsertissa kuultiin muutama sykähdyttävä esitys. Tommi Läntinen, josta en ole ihmeemmin välittänyt, oli vakuuttava. Biisien valinta oli mennyt nappiin, ja Läntinen esitti ne  sydänverellä. Robin Packalén selviytyi Imaginesta kaikella kunnialla, mutta hänen elekielensä vaikuttaa peilin edessä opetellulta, turhan laskelmoidulta, kun taas Läntinen onnistuu vaikuttamaan  aidolta. Lähes kahdeksankymppinen Katri Helena on liikkis ja selvitti kappaleensa vuosikymmenien rutiinilla.  Ja sitten oli Valtteri Torikan You Raise Me Up. Torikka on laulaja! Näinkö oikein vai kuvittelinko vain, että Torikan silmät kostuivat esityksen loputtua? Omat kyynelkanavani joka tapauksessa aukenivat, kun Ylioppilaskunnan laulajat esitti Finlandian. Surin Ukrainan kohtaloa mutta tietenkin myös sitä, mikä Suomea mahtaa  odottaa.

Saimme konsertilla kasaan yli 6 miljoonaa. Se on hienoa, mutta sydän on silti lyijynraskas. Mikään raha ei  pyyhkäise pois ukrainalaisten kärsimyksiä. Sitä paitsi ukrainalaiset sanovat aivan oikein, että he käyvät sotaa meidän muiden puolesta. Tarjolla on kuitenkin vain huonoja ja vielä huonompia vaihtoehtoja. Se on tuskallista.