Hanna Weselius voitti romaanillaan Alma! HS:n palkinnon esikoisromaaneille. Eikä suotta! Weseliuskin on niitä monilahjakkuuksia, joiden taidoista me lukijat olemme saaneet viime vuosina nauttia. Paitsi kirjailija, hän on myös (tai ensisijaisesti?) kuvataitelija ja toimii valokuvataiteen yliopistonlehtorina, kerrotaan kirjan liepeessä. Teoksessa näkyykin viehättävällä tavalla kuvataiteilijan katse: miten valo ja varjo asettuvat, miten maiseman  värit vaihtuvat auringon noustessa, mikä sinisen sävy on huhtikuisen iltapäivän taivaassa, miten pulu  kääntelee metallinhohteista päätään. Myös tuoksut ja hajut rekisteröidään tarkasti. Etsimättä tulee mieleen toinen kuvataiteilija-kirjailja Hannu Väisänen.

Toinen seikka, joka Weseliuksen teoksessa kiinnittää huomiota on kieli. Se on iskevää, taloudellista, ilmaisuvoimaista ja persoonallista. On myös  selvänäköistä,  kaunistelematonta töksäyttelyä, jonka takana ovat terävät havainnot.  Olisin lukenut tämän teoksen ihan vain nauttiakseni lauseiden virrasta. Tyrmäävän hienoa!
 
Alma! kertoo naisista ja naiseudesta. Nimensä Alma! on saanut säveltäjä Mahlerin puolisolta Alma Mahlerilta. Minulle jäi kylläkin hämäräksi, miksi. Mielestäni keskeisemmässä asemassa teoksessa on kuvataiteilija Aino. Alma Mahler sävelsi itsekin, mutta luopui sävellystyöstään mentyään naimisiin Gustav Mahlerin kanssa. Niistä ajoista on sentään menty eteenpäin. Ainakin suomalainen nainen voi toimia säveltäjänä ja kapellimestarina ja myös menestyä ammatissaan.
 
Alman elämästä on saatu irti - taitavasti kyllä - se tyypillinen: nainen luopuu omasta urastaan ja taantuu muusaksi. Aikamoista rillumarei-elämää Alma on tosin viettänyt, mikäli Weseluiksen kirjaan on uskominen. Ehkä se vähän lääkitsi sävellystyön tyrehdyttämisen aiheuttamia haavoja? Tarinaan tulee tulee draivia ja koskettavuutta, kun näkökulma on nykyajassa ja Ainon elämässä:   yksinhuoltaja, kuvataiteilija Aino istumassa  raitiovaunussa ihmisiä tarkkaillen;  Aino tuskailemassa ammattinsa ongelmissa piirrettyään naisen "huonosti";  tiikeriemo Aino huolehtimassa lapsistaan (elatusapuneuvotteluihin tosin oli unohtunut  mennä).
 
Kolmas keskeinen henkilö on naisjuristi, josta käytetään kirjassa vain nimitystä lakimies, tarkoituksellisesti, varmaankin.  Työkseen lakimies huolehtii, että naiset saavat lapsilleen kuuluvat elatusavut - ja kuuntelee Alma Mahlerin liedejä, niitä muutamia, jotka ovat säilyneet. Alma Mahlerista kiinnostunut lakimies on linkki, joka yhdistää Alman ja Ainon. Hän on rationaalinen tehopakkaus, oman elämänsä subjekti, kuten triviaalisti sanotaan. Mutta onko hän myös hyväksikäyttäjä? Olisiko hän sitä, jos olisi mies? Ovatko nämä vääriä kysymyksiä teoksen viitekehyksessä, en tiedä.
 
On myös nuori nainen, joka ansaitsee prostituutiolla rahaa syrjäytyneelle veljelleen. Ja kaiken kukkuraksi julmana irvistävä reaalimaailma kuten glamourtanssijatar, jonka päälle  kaadetaan somessa kaikki se loska, minkä ihmiset suinkin pystyvät keksimään, tai  joukko nigerialaisia koulutyttöjä, jotka ryövätään koulun asuntolasta sissien leikkikaluiksi.
 
Alma!n näkymä naisena olemiseen on aika lohduton. Mutta valoakin on. Kun Aino seisoo tyhjässä galleriassa onnistuneen näyttelynsä jälkeen, lukijakin nostaa kuvitteellisen samppanjalasin. Hyvinhän se meni. Suotta jännitit, Aino.
 
Alma! on palkitseva lukukokemus. Se on parhaita tänä vuonna julkaistuja suomalaisia romaaneja. Kiitos!