Olin ajatellut, että en äänestä sote-vaaleissa ollenkaan. En ymmärrä koko hyvinvointialueen ideaa. Sen nimikin on vastenmielinen. Alkujaan selitettiin, että systeemillä saadaan aikaan säästöjä. Nyt ei säästöistä juuri puhuta. Puhutaan leveämmistä hartioista palvelujen tuottamisessa. Käytännössä vaikeuksissa ovat pienet kunnat. Niiden ongelmiako ei voitu ratkaista ilman uutta hallintoporrasta? Raha kuitenkin ratkaisee, mutta rahasta ei haluta puhua. Sen sijaan höpistään niitä näitä, kuten aina vaalikeskusteluissa. Toimittajat saisivat laittaa keskustelijat tiukemmalle nimenomaan rahoituksesta: kuka maksaa, mitä, paljonko? Voi olla, että poliitikotkaan eivät tiedä vastausta, mutta se pitää sanoa ääneen.

Mutta päätinpä sittenkin äänestää. Äänestäminen on kansanvallan ydintä, ja kansanvaltaa jos mitä meidän pitää puolustaa.  Ehdokkaan valitsemiseksi minulla oli oikeastaan vain kaksi kriteeriä. En ensinnäkään halunnut missään tapauksessa äänestää kansanedustajaa. On kohtuutonta, että sama tyyppi tekee päätöksiä kolmella hallinnon tasolla, kunnanvaltuustossa, eduskunnassa ja aluevaltuustossa. Useillahan on lisäksi muitakin luottamustoimia. Toiseksi päätin äänestää oman kunnan ehdokasta. Vähän sääliksi käy niitä tuntemattomia ehdokkaita, jotka ponnistavat jostain 2000 asukkaan kunnasta. En silti ollut niin "jalomielinen", että olisin valinnut pienen kunnan ehdokkaan vailla kummoisiakaan mahdollisuuksia tulla valituksi.

Kun edm. kaksi kriteeriä täyttyivät, yritin saada tolkkua ehdokkaiden mielipiteistä. Saahan sitä yrittää, mutta melkein olisi voinut kolikkoa heittää tehdäkseen valinnan. Loppujen lopuksi  valintaan vaikutti  eniten puolue. Puolueen linjausten mukaanhan valtuutetut kuitenkin päätöksiään tekevät. Puolueen päätettyäni (liikkuva äänestäjä!)  mietin, kenellä olisi puolueen porukassa osaamista ja vaikutusvaltaa. Sinne meni ääni. Ja eikun "jännittämään", miten ehdokkaan käy...