Jään harvoin koukkuun tv-sarjoihin, ja varsinkin  rikossarjoihin olen suorastaan kyllästynyt. Jenkkisarjoista en ole välittänyt oikeastaan koskaan, ja "kiltit" saksalaissarjat ovat alkaneet tuntua  puuduttavilta. Uusista pohjoismaisista olen katsonut joitakin, kuten tietenkin Sillan; toisaalta muutamat kovasti mainostetut eivät ole napanneet. Brittisarjojen kyydissä olen roikkunut aika sitkeästi. Ne ovat yleensä ottaen perinteisiä mutta laadukkaita, ja toisinaan tulee vastaan jotain päräyttävää kuten Happy Valley (Varjojen laakso Suomen tv:ssä).

Happy Valleyn  käsikirjoitus on hyvä mutta ei kumouksellinen. Rähjäinen miljöö on realismiin pyrkivistä brittisarjoista tuttu. Parasta sarjassa on kuitenkin nappiin osunut roolitus ja loistava näytteleminen. Lusimassa oleva murhamies on hyytävä; itseään saa potkaista nilkkaan muistaakseen, että tyyppi on "vain"  näyttelijä.  Entäpä tähän roistoon rakastunut naisparka, joka uskoo rakkauden parantavaan voimaan: pieniä eleitä ja puhetapaa myöten tarkasti rakennettu hahmo,  hyvää tarkoittava hölmö. Ristiriitainen, uupunut poliisi karmeassa tilanteessa lapsenlapsensa vuoksi ja hänen kotonaan punkkaava sisar miesystävineen yrittämässä päästä kuiville: nukkavieruja mutta myötätuntoa herättäviä hahmoja. Isää kaipaava pikku poika, megaluokan ongelma sitä itse tietämättä ja ymmärtämättä.

 
Käsittääkseni sarja jatkuu. Silloin pitää taas liimautua ruudun ääreen.