Kuten ytimekäs nimikin vihjaa, Hanna-Riikka Kuisman romaani Korvaushoito kertoo huumeriippuvuudesta ja siitä irtautumisesta. Kuisma hieroo huumeriippuvuuden  koko kauheudessaan lukijan naamaan. 

Teoksen päähenkilö addiktoituu jo teini-ikäisenä. Alkoholi ei niinkään koukuta, mutta huumeet natsaavat heti. Siitä alkaa vuosikymmenien taival sekoiluineen, vieroitusyrityksineen ja retkahduksineen. Ympärillä on käytön mahdollistava yhteisö -   käyttäjiä, eri tason diilereitä, velan perijöitä ja muita roistoja -  joka on yhtä aikaa vaarallinen mutta myös omissa rajoissaan solidaarinen. Sen tärkein laki on: älä vasikoi. Joukosta poistuu vanhoja nistejä, mutta uusia tulee tilalle. Useimmat kiertävät vankilan kautta takaisin porukoihin. Ihmissuhteet joukon  sisällä voivat olla kestäviäkin, jopa lapsuudessa alkaneita. 

Tästä kaikesta päähenkilö yrittää pyristellä irti korvaushoidon avulla,  kuinkas muuten. Se ei ole helppoa. Paitsi että vieroitusoireet ovat rankkoja, kuiville pääseminen vaatii myös pesäeroa entisiin ystäviin tai tuttaviin. Tässä auttaa uusi puoliso, loputtoman ymmärtävä Sonja. Kuvittelisin, että nimi on tarkoituksella lainattu Dostojevskin romaanista Rikos ja rangaistus, jossa myös on pyhimysmäinen Sonja murhamies Raskolnikovin tukena. Luin tämän romaanin joskus lukioikäisenä ja - ellen väärin muista - pidin Sonjan toimintaa suorastaan jalona. Nyt en ehkä pitäisi. Samoin ajattelen tuoreemmasta Sonjasta. 

Tuntuu, että Kuisma kääntää viimeisenkin kiven konkretisoidakseen huumeriippuvuuden vaikutuksia. Tulipahan selväksi, vaikka mitään varsinaisesti uutta ei tullut vastaan eikä toki tarvitsekaan tulla. Asiasta vain  kirjoitetaan niin paljon, että kaltaiseni täti-ihminenkin pysyy suunnilleen kartalla. Lohdutonta ja surullistahan huumekoukkuun jääminen tietenkin on, ihmisen ainutkertaisen elämän tuhlaamista. Ajattelin teosta lukiessani myös, että vähemmän olisi  nytkin ollut enemmän. Esimerkiksi Kuisman romaani Kerrostalo on tiiviimpi paketti ja sellaisena mielestäni kaunokirjallisuutena ansiokkaampi kuin Korvaushoito. 

Kuisma ei pyri (?) olemaan mikään kielivirtuoosi, ja tekstiin on jäänyt  tönkköjäkin kohtia. (En voi antaa esimerkkejä, koska olen jo palauttanut kirjan.) Mutta asiaa, sisältöä,  sitä Kuismalla on aina. Sitä paitsi Kuisman teoksissa ei tehdä loputonta draamaa siitä, että on "tikku sormessa". Hyvä!